perjantai 15. tammikuuta 2016

Tårget - Eiliset lounastreffit

Päivä meni aika nopeasti. Nukuttiin pojan kanssa melkein puoli kymmeneen asti. Sitten aamutoimissa meni jonkin aikaa ennen kuin ehdittiin lähteä kaupungille. Bussiin tuli kiire niin piti osa matkasta juosta, että varmasti ehditään. Onneksi sinne ei ole pitkä matka. Kahden taloyhtiön välillä on pieni kaistale, jota ei ole luotu lumesta, joten siinä tuli päivän jumpatkin, kun vedin lastenrattaita lumihangessa. Soitto miehelle, että täältä ollaan tulossa. Oltiin sovittu, että soitan, kun lähdetään bussilla keskustaan päin. Treffattiin Vähätorilla ja mentiin sitten yhdessä Tårgetiin lounaalle.


En ollut koskaan aikaisemmin käynyt siellä sisällä. Niillä on kesäaikaan ulkona Vähätorilla kivannäköinen terassi. Siellä on tullut istuttua, mutta tuo sisäpuoli oli mulle tuntematon. Meidän piti mennä takakautta, josta pääsee sisään lastenrattailla. Sisällä avautui ihanan idyllinyn ravintola, jossa on paljon kivoja sisustusjuttuja.



Tårget on todella suosittu ravintola, joten saatiin vähän katsella mistä löytyy istumapaikkoja. Samalla sain katsoa siellä ympäriinsä. Tårget sijaitsee vanhassa talossa, joten siellä ei ole mitään isoa ruokasalia vaan se koostuu useammasta huoneesta. Paikka on muutenkin todella tunnelmallinen.








Löytyi yksi kahdenhengen pöytä, johon päätettiin mennä. Läheltä lähti muutaman hengen ryhmä niin vaihdoimme siihen istumaan ettei syöttötuolilla tukita käytävää. Muutaman kuvan napsaisin kivasta sisustuksesta.  Pääasia eli ruoka oli myös oikein maittavaa ja monipuolista. En kuitenkaan niistä alkanut kuvia napsimaan buffetista ja omalla lautasella oli aikamoinen sekamelska.



Staffan tykkäsi varsinkin yhdessä salaatissa olevista lihapyöryköistä. Niitä hän sitten naposteli ja hieman jotain muutakin pientä. Osa tarjoamistani ruoista lensi kuitenkin lattialle, niin pysyin niissä mistä tiesin hänen pitävän. Taas pääsi äiti siivoamaan.

Tykättiin oikein paljon Tårgetin lounaasta. Paikka sopii ihan hyvin myös lapsiperheille, sillä buffetissa on kivasti valikoimaa (ainakin jos lapsi ei ole ihan kaikkea vielä tottunut syömään tai on muuten vain valikoiva). Myös syöttötuoleja löytyy. Isommalle porukalle kannattaa kyllä tehdä pöytävaraus, sillä paikka on suosittu.


Mä tykkään tällaisista vanhoista taloista. Niissä on omanlaista tunnelmaa. Sitten kun niihin vielä tehdään jokin kauppa tai ravintola niin ne on yleensä muunnettu kivasti vanhaa arvostaen. Piti ihan vessassakin ottaa kuva, kun näkyi niin kivasti kerroksellisuus, oli hyödennetty sekin tila. Vähän tuli mieleen kuin olisi jossain Tallinnan vanhassa kaupungissa ollut.





Hauskana yksityiskohtana on lasilattia, josta näkyy talon alle jäänyttä vanhaa Turkua Aboa Vetuksen tapaan.





Frej jatkoi takaisin yliopistolle kirjoittamaan lopputyötä ja me lähdimme Staffanin kanssa hieman kaupungille katsomaan. Kotona huomasin, että odottamaani pakettia oli yritetty käydä tuomassa. Tietysti juuri sen kerran, kun en ole kotosalla...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!