perjantai 8. tammikuuta 2016

Että näin

Vähän mietin ensin kirjoitanko tätä juttua blogiini, mutta kirjoitan kuitenkin. Viime vuosina tinani ovat meinaan olleet aika veikeitä.





Kirjoitin tässä vähän aikaa sitten Uuden vuoden ennustamisesta tai oikeastaan siitä kaikille tutusta tinan valamisesta (Uuden vuoden ennustuksia). Muistan jo pikkutytöstä, kun kotona aina puolilta öin uudenvuoden aattona tinattiin. Mieheni kanssa ollaan myös usein valettu tinat. Tosin se on useampana vuonna vaan unohtunut tai ei olla enää silloin yöllä jaksettu tinailla, kun on ollut muutakin tekemistä (kuten drinkit ja ilotulitteet). Joo, ei kuulosta hyvältä yhdistelmältä! Mutta kohtuus kaikessa ;) Viime vuosina ei kyllä olla edes ostettu raketteja, kun ei kukaan niitä meistä jaksa edes ampua. Ollaan vaan katsottu täältä seitsemännen kerroksen parvekkeelta.

Parisen vuotta sitten vielä käveltiin tuonne läheisen kukkulan päälle (se on oikeastaan vanha kaatopaikka, joka on peitetty). Sieltä näkee hyvin kauas ja joka puolelle kaupunkia. Erinomainen paikka siis ilotulitteiden katseluun. Lumisena ja liukkaana talvena sinne on vain vaikea kiivetä, kun siellä ei mene mitään virallisia polkuja joita hiekoitettaisiin. Sinne kiipeäminen onkin ollut sellainen loppuvuoden huipennus. Oma lajinsa on sieltä alas tuleminen jos ei halua kaatua. Kerrankin liuuin jotain kymmenen metriä polusta jonnekkin pusikkoon. Arvatkaa vaan meinasinko päästä ylös sitä jäärataa pitkin. Silloin nuorena piti tietysti näyttää niin hyvälle kuin vain mahdollista tällä kuorella ja mulla oli tietysti sillä vaelluksella oikeaoppiset talvitamppeet päällä kuten kunnon korkokengät.

Juttu lähti vähän aiheen viereen, mutta siis tinastani tuli tälle vuodelle 2016 tämän näköinen.


"Ennustajaeukko" sanoi, sitä ihan selväksi veneeksi. Ylpeänä näytin siskolle ja sen miehelle millaisen tinan olin edellisenä päivänä tehnyt. Siskon mies näki siinä kyllä jotain ihan muuta kuin veneen. Voitte itse miettiä mitä hän mahtoi siinä nähdä.



Eipä tuossa vielä mitään, mutta viimeksi, kun kotona tinasimme parisen vuotta sitten niin silloin sain tämännäköisen tinan:


Saman siskon ja hänen miehensä kanssa silloinkin vietimme uuttavuotta. Perinteen mukaan siitä tinan varjosta katsotaan mitä se esittää/ennustaa. Siinä mä kovin tuota tinaani vääntelin ja kääntelin valoa vasten. Siskon mies vaan tuumas, että ei se tosta mikskään muutu. Se on selvä tapaus.

Ja niinhän siinä kävi, että loppuvuodesta minä ja mieheni saimme ihanan esikoisemme. ;)

Tuo aiemman vuoden tina tuli ihan sattumalta kuvattua tuota pullorasiaa vasten, kun sattui siinä keittiön pöydällä olemaan. Piti sitten ottaa tämän vuoden tinasta kuva tämän vuoden pullorasiaa vasten. Loogista eikö vain. Tuolla merkillähän vaihtuu joka vuosi tuo metallinen purkki. Mieheni ei sitä ollut tajunnut (meillä siis varmaan viidettä vuotta peräkkäin ollut aina tuon merkin vuoden pullo ja kotelo) ennen kuin mä hänelle siitä äsken kerroin. On tainnut enemmän keskittyä siihen sisältöön.
Mä kun en siitä taas niin välitä.

Kuva arkistoistani vuodelta 2011. 


Perinteisesti ollaan oltu täällä meillä kotona Turussa vieraiden kera. Välillä ollaan oltu isosiskonikin luona maalla. Ne perinteiset nakit ja perunasalaatti kuuluu osana tarjoiluihin. Tänä vuonna olin niin laiska (tai halusin päästä helpolla) että syötävät olivat kaikki kaupan valmis valmisteita (onpa hassu sana, valmis valmiste). Mieheni sentään jaksoi drinkkejä sekoitella. Itse olen vähän drinkkeihin kyllästynyt ja juon mieluummin vain vaikka lonkeroa tai viiniä. Siis kossut kossuina ja vichyt vichyinä. Joskus voin lasillisen ottaa.

Lasilllinen.


Uuden vuoden aaton iltapäivänä oltiin Kupittaalla lasten uudessavuodessa. Siellä oli todella paljon väkeä. Ilo alkaa parkkipaikan metsästyksellä. Tässä vaiheessa kaikille kukkahattutädeille tiedoksi, että emme vielä olleet nauttineet niitä drinkkejä. Kävimme ensin ihastelemassa lumikasaa (no joo, se on nykyään jotain ihmeellistä) ja sitten kurkkasimme millainen on uusi patsaspuisto Papu. Se oli niin täynnä väkeä, että meille riitti, kun kävimme sen kiertämässä. Päätimme mennä siihen viereiseen lasten leikkipaikkaan, jossa oli väljempää. Kello 18.00 alkoi ilotulitus ja hieno se olikin. Mietin ensin josko pojalle olisi pitänyt hankkia sellaiset kuulosuojaimet. Ilotulitus oli kuitenkin suunnattu lapsille ja siitä oli jätetty pois kaikki kovaäänisimmät paukkeet, joten ei tuo pikkainen onneksi pelännyt ollenkaan. Paksu pipo ja toppapuvun huppu suojasivat jo hyvin. Silmäsuojat siellä kyllä olisi voinut olla tarpeen, sillä jotain ruudin (?!) palasia tippui taivaalta päällemme. Olisi siinä ollut melkein tulishowkin tarjolla. Näin miten lähellä olevien ihmisten päälle melkein osui vielä palavia osia.

Joku oli tehnyt ja värjännyt näin hienon lumiukon Kupittaalla.

Että näin tällä kertaa!

En ole taikauskoinen, mutta ihan hauska tuollaisia ennustuksia on tehdä ja vaalia vanhoja perinteitä.

Toivotan teille kaikille jotka olette tänne asti jaksaneet lukea (ja toki myös kaikille muillekin) oikein hyvää uutta vuotta 2016!




2 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus taas ja nuo kuvat täydensivät jutun loistavasti! :)
    Uusin tinahan on selvästi... vauvankehto noin vaakasuunnassa ja äitihahmo lapsi sylissään pystysuunnassa eli lisää vauvoja tulossa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!
      Mä kanssa näin siinä äidin hoivaamassa lastaan. Kun sanoit niin vois olla vauvankehtokin =) Ainakaan tällä hetkellä ei ole tulossa lisää, mutta kyllähän sitä vielä ehtis tän vuoden puolella...

      Poista

Ihanaa jos saan lukea kommenttisi jutusta!