lauantai 9. tammikuuta 2016

Herkullista spagettia

Meiltä löytyy muutamia kokkauskirjoja. Yksi niistä on Alastoman kokin paluu. Se on tietysti alastomana kokkina tunnetun Jamie Oliverin kirjoittama. Kaikkia kirjan reseptejä ei tietänkään olla kokeiltu, mutta niistä mitä ollaan tehty niin kestosuosikiksemme on noussut yksi herkullinen pastaresepti. Sillä ei mitään sen kummampaa nimeä ole vaan se löytyy kirjasta nimellä Spagettia, punasipuleita, aurinkokuivattuja tomaatteja, balsamiviinietikkaa ja basilikaa. Tuo nimi siis kertoo jo paljon reseptistä.





Kirjan mukaan neljään annokseen tarvitaan:

450g kuivattua spagettia, parasta mitä saat käsiisi
1 punasipuli (kuori ja hienonna)
oliiviöljyä
2 kourallista aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna
3 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa ja rouhittua mustapippuria
2 kourallista basilikaa revittynä
1 pieni kourallinen parmesaani- tai pecorinojuustoraastetta

Spagetit keitetään suolalla maustetussa vedessä al denteksi. Tällä aikaa voit tehdä kastikkeen. Punasipulit kuullotetaan kulhossa parissa lorauksessa oliviiöljyä. Noin viiden minuutin kulutta se on pehmeää. Lisää tomaatit ja tilkka balsamiviinietikkaa. Sekoita. Lisää valutetut spagetit kastikkeeseen. Mausta, lisää basilika ja sekoita. Lisää päälle parmesaani- tai pecorinoraastetta.


Tämä sopii todella hyvin lisukkeeksi jonkun hyvän pihvin kanssa. Meillä on usein jotain sirotettavaa juustoraastetta jääkaapissa, jota käytämme ohjeen juustojen sijaan. Lisään myös basilikaa annoksen päälle, sillä se antaa väriä ja on hyvän makuista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!