torstai 28. tammikuuta 2016

lentokoneessa taaperon kanssa

Miten varautua lentokoneeseen pienen taaperon kanssa? Nukkuukohan se siellä ollenkaan? Tällaisia asioita on viime päivinä pyörinyt pienessä päässäni matkan pikku hiljaa lähestyessä.


Tässä pientä listaa siitä miten olen ajatellut varautua lentoon tuon 1v 3kk ikäisen taaperon kanssa.
Olen yrittänyt miettiä erilaisia tilanteita mitä lentokoneessa voisi käydä taaperon kanssa ja varautua sitten niihin. Sain myös isosiskoltani hyviä ideoita, sillä he olivat juuri matkalla kaksivuotiaan kanssa.


 1. Mikäli vain mahdollista niin lentoajat kannattaa sijoittaa siten, että silloin olisi lapsen unien aika.

2. Mukaan tabletti, johon ladattu lapsen lempiohjelmia. Kannattaa totuttaa lapsi jo kotona tabletista katseluun, jos ei ole sitä aikaisemmin käyttänyt. Toki jossain lentokoneissa on jokaisella matkustajalla omat televisiot, joista löytyy myös pelejä.





3. Mukaan pieniä, kevyitä leluja, joista lapsi on kiinnostunut ja joiden parissa viihtyy kauemminkin. Laitan lelut pienehköön pussiin, josta voi helposti aina niitä ottaa/laittaa takaisin. Hyvällä tuurilla myös tuo pussukka kiinnostaa. Tarrat ja magneetit ovat usein kiinnostavia. Vähän isommalle lapselle ottaisin mukaan piirustusvälineet.

4. Nannaa, jonka parissa lapsi viihtyy. Meillä pienet rusinarasiat ovat kova sana. Hoitolaukussamme on myös aina rasia, jossa on maissinaksua. Ruokailun jälkeen maistuu Herra Hakkaraiset.






5. Itse syön yleensä purukumia lentokoneen noustessa tai laskeutuessa. Taapero ei vielä syö purukumia, joten hän saa syödä jotain nannaa (jotta varmasti syö silloin) tai sitten annan hänelle maitoa. Rintamaitoa juovaa vauvaa kannattaa imettää nousun ja laskun ajan. Lapsen on hyvä nieleskellä ettei syntyisi painetta korviin. Olen myös kuullut puuduttavista korvatipoista, mutta en ole varma hankitaanko me sellaisia.


6. Ole itse rauhallinen. 



7. Yleensähän koneeseen ei saa viedä 1dl isompia nestepurkkeja, mutta poikkeuksen tekee lastenruoat ja juomat. Myös lasten nestemäiset lääkkeet voivat olla käsimatkaravaroissa mukana. Kaikkien tulee tientenkin olla avaamattomissa alkuperäispakkauksissaan (kaikki ei ole niin tarkkoja tämän kanssa ja joskus myös avatut saa vietyä koneeseen). Otamme purkkiruokia joista poika todella pitää. Varaamme mukaan hieman enemmän kuin ajattelemme lennolla kuluvan. Lento voi vaikka olla useamman tunnin myöhässä tms. ja siihen on hyvä myös varautua. Meillä on myös pikapuuropusseja mukana. Lentoemänniltä saa pyydettäessä lämmintä vettä ja he myös voivat lämmittää lastenruokapurkit.

Ohjeistus mm. ruokien ja juomien suhteen kannattaa aina tarkistaa lentokoneyhtiöltä, sillä eri yhtiöillä on erilaisia käytäntöjä. 


8. Ostamme lisää vettä turvatarkastuksen jälkeisistä kaupoista. Koneessa tulee helposti jano jo ennen kuin kone nousee ja ennen kuin tarjoilu/myynti alkaa niin siihen voi mennä kauankin.





9. Hygieniasta huolehtiminen mm. käsidesillä ja puhdistuspyyhkeillä.

10. Lentokoneessa on pienet ja ahtaat vessat ja lisäksi niihin on aina kauhea jono. Siksi on hyvä vaihtaa vaippa jo lentokentällä juuri ennen koneeseen menoa (vaikka vaippa ei vielä olisikaan täynnä tai haiseva). Koneessa on kyllä yleensä vessassa taitettava hoitotaso.

11. Lentokoneessa on muutenkin ahdasta, joten tavarat on hyvä pakata niin, että ne on helposti saatavilla.

12. Vaihtovaatetta lapselle ja itselle (mahdollisten kakka, oksennus tai isompien ruokatahrojen varalta). Kerrospukeutumien on myös näppärää, sillä usein koneessa voi olla kylmä tai lämmin.

13. Pojalla on lentokenttää varten valjaat. Yritetään, että lapsi saisi leikkiä ja liikkua mahdollisimman paljon ennen koneeseen menoa. Mukana kulkee myös Manduca (=kantoreppu), jossa lapsi kulkee portilta lentokoneeseen. Usein portin jälkeen joutuu vielä matkustamaan bussilla lentokoneen luokse. Manducassa lapsi pysyy bussissa hyvin pystyssä (niissä, kun ei ole kauheasti istumapaikkoja) ja vanhempien lähellä. Kantoreppu helpottaa myös rappusten kiipeämistä lentokoneeseen.

14. Mies otti selvää, että (Helsinki-Vantaan) lentokentällä on erikseen lapsiperheille tarkoitettu turvatarkastuslinja, jota hyödynnämme. Lentokentällä on usein myös lainattavia lastenrattaita.

15. Olen kuullut, että jotkut ovat tehneet pienet lahjapussukat lapsen viereen tuleville (tuntemattomille) matkustajille, josta löytyy mm. korvatulpat. Minusta todella hauska idea! Toivon kuitenkin, että kaikki menisi hyvin tai ainakin olisi ymmärtäväisiä ihmisiä ympärillä. Mulla ei nyt ole aikaa tehdä sellaisia hauskoja pussukoita. Voin mä korvatulpat kyllä parille lähimmälle matkustajalle tarvittaessa lahjoittaa ;)






Toivon, että aika kuluisi siinä, että poika ihmettelee konetta, tutkii tuolia ja nappuloita, kurkkii muita ihmisiä (ei kuitenkaan häiritsevästi), leikkien, syöden ja nukkuen. En sen enempää kuitenkaan stressaa matkaa tai lentoa. Aika näyttää miten se tulee menemään.

Staffanilla on myös ihan oma matkalaukku (tuo Hämähäkkimies jos ette jo arvanneet). Siitä hän on kaikkein eniten innoissaan. Tää oli oikea löytö, sillä olen jo pitkään miettinyt, että tämän tyylinen lasten matkalaukku olisi kiva. Nyt löytyi alennusmyynneistä.





Tämän parissa voi leikkiä vähän kauemminkin. Toivottavasti jaksaa kiinnostaa yhtä paljon vielä matkallakin. Mä oon pikku hiljaa heittänyt Staffanin laukkuun hänen matkatavaroita niin ei tule viime hetkellä kiirettä. Staffan saa ottaa ilmaiseksi yhden max. 5 kg matkalaukun ruumaan. Käsimatkatavaroita hänellä ei saa olla, kun hänellä ei ole maksettua paikkaa. Matkalaukkujen määrät, koot ja kilomäärät vaihtelevat lentoyhtiöittäin, joten ne kannattaa aina tarkistaa lentoyhtiön sivuilta.

Me otettaan Staffanille rattaat mukaan. Meillä on erilliset matkarattaat, joita käytetään matkoilla. Niiden kanssa ei ole niin tarkkaa jos sattuu vaikka menemään rikki. Usein matkarattaat saa ottaa mukaan ruumaan ilmaiseksi. Jotkut lentoyhtiöt voivat periä maksun suojamuovista. Rattaat voi laittaa kotonakin jo suojamuoviin. Suojamuovi kannattaa säilyttää paluumatkaa varten, sillä kaikilla kentillä ei ole sellaisia saatavilla ollenkaan. Hienommille kärryille kannattaa lentokentältä vuokrata kovakuorinen airshell-suojakuori (täältä löydät hinnat!). Jos itsellä on paljon tarvetta vaunujen suojakuorelle niin sellaisia myydään myös lastentarvikeliikkeissä. Tällaisia kuoria ovat ainakin esim. PramPack. Helsinki-Vantaalla on erillinen hihna, josta saa läpinäkyviä paksuhkoja suojamuoveja ja rattaat/kärryt (tai muut erikoiset/herkät tavarat) laitetaan sieltä myös eteen päin koneeseen (eli ei samasta kuin muut ruumaan menevät matkatavarat).




Kerro ihmeessä jos on vielä jotain mitä kannattaisi ottaa huomioon taaperon kanssa matkustettaessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos saan lukea kommenttisi jutusta!