perjantai 8. tammikuuta 2016

Pitsaperjantai - Helpolla hyvää


Tänään on se kuuluisa pitsaperjantai. Ei meille sellaista erityisesti vietetä, mutta tänään tuli se mainos mieleen. Mieleni alkoi tekemaan pitsaa. Nyt en ollut leipomistuulellakaan, joten matkasin meidän lähikauppaan tuolla pakkasessa. Onneksi sinne ei ole pitkä matka. Tosin siihenkin saa aikaa kulumaan. Päätin viedä pahvit samalla kierrätysastiaan. Ne oli sellaisessa kangaskassissa, josta mun oli tarkoitus pudottaa ne sinne kierrätysastiaan. Ne nyt vaan sattui olemaan aika tiukassa siellä kassissa ja vähän heiluttelin lapaset kädessä niin eikös se koko kassi tippunut sinne kierrätysastian pohjalle. Onneksi se ei ole sellainen kuilumainen maan alle menevä. En sinne pohjalle yltänyt, joten kävin hakemassa taloyhtiön varastosta harjan käden jatkeeksi. Kyllä mä sen sieltä sain, mutta oli siinä varmaan yhdellä ohi menevällä vanhemmalla pariskunnalla ihmettelemistä mitä mä siellä roskiksilla tongin valkoisessa takissani. Sitten harja takaisin varastoon, jonka jälkeen totesin, että on täällä aika kylmä.

Jatkoin matkaa kaupalle ja napsin kännykälläni muutaman kuvan matkan varrella. Tässä vaiheessa kylmyys alkoi jo tuntumaan kasvoillani. Onneksi kaupassa oli lämmintä. Selvisin takaisin kotiin ja mies oli sillä aikaa mm. ruokkinut lapsen ja tiskannut tiskit.

Pakastepitsa suoraan pahvilaatikostaan otettuna. 

Ostin pari kappaletta Pirkan pakaste kinkku-rucola kiviuunipitsoja. Tiesin entuudestaan, että ne ovat hyviä. Meillä on tapana vähän tuunata kaupan valmispitsoja oman maun mukaan. Tämä on meidän lempi valmispitsoja. Lidlissä on myös ihan kivoja pitsoja edulliseen hintaan. Uudenvuoden päiväksi oltiin ostettu ensimmäistä kertaa Xtra-merkkistä halpispitsaa. Se on S-kaupan oma merkki. Usein kauppojan omat merkit ovat aika edullisia ja hyviäkin. Tuo Xtra-pitsa oli kyllä halpa, mutta ei hyvä. Naurettiin vielä, että vaikka oltiin sitä kuinka paljon tuunattu niin ei siltikään maistunut oikein miltään. Aikaisemmin kirjoitinkin vähän meidän uudestavuodesta jutussani Että näin.

Tänään me lisättiin tuohon pakastepitsaan Pirkka Mozzarellaa, joka on mielestäni hyvä ja edullinen. Mieheni pitää sipulista, joten hänen omaansa tuli myös vähän punasipulia. Tällä kertaa ripottelin vielä vähän Parranon juustojauhetta (cheese powder) pitsojen päälle.

Näissä pitsoissa on kiva, kun niihin kuuluvat kylmäsavustetut kinkut tulevat erillisessä pakkauksessa, jotka saa sitten itse levitellä haluamallaan tavalla pitsan päälle.

Valmispitsaan kuuluvat kylmäsavustetut kinkut ja omat lisäykset tehty. 


Ei tämä varmaan mikään laihdutusruoka ole, mutta hyvää, helppoa ja täyttävää. Kyytipojaksi ostin vielä kylmät juotavat. Lähdin sinne kauppaan kylmälaukun kanssa ja mieheni katsoi minua pitkään, sillä olin juuri kysynyt häneltä, että haluaako hän jotain kylmää juotavaa kaupasta. Ulkona on siis n. 15 astetta pakkasta. Mieheni meinasi, että kyllä ne juomat tuon matkan tuolla ulkona kylmänä pysyy. Meinasi, että mä en sitä tajunnut. Mutta mä olin ajatellut ostaa myös muutaman terveellisen hedelmänkin ja en halunnut niiden paleltuvan tuolla ulkona.

Tässä juuri uunista otettu valmis pitsa. 

Sitten vain nautittiin perheleffan kera mukavasti sohvalla löhöillen ja rennosta koti-illasta nauttien.

Onkos teillä jotain valmislempparipitsoja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!