lauantai 20. helmikuuta 2016

Meidän lauantai



Tänään päivällä me vaan oltiin ja rentouduttiin kotosalla. Tai no, kaupassa käytiin. Staffankin pääsi taas moneen päivään ihmisten ilmoille, kun on ollut kipeänä. Nyt uskallettiin jo ottaa hänet mukaan. Tuli taas monen monta askelta, kun isoa kauppaa piti mennä edes takaisin muutamaan kertaan hakemaan jotain unohtunutta tuotetta. Taas uppos satanen vaikka ei mielestäni mitään erikoista ostettu ja siinä oli kuitenkin ruoat vain parille päivälle. No ostettiin me kyllä pari pakkausta vaippoja, kun ne olivat nyt tarjouksessa.

Tuon lisäksi piti käydä ostamassa erillisestä pullokaupasta huomiselle brunssille kuohuvaa. Meillä kestää autolla kaupasta kotiin viisi minuuttia ja tietysti Staffan nukahti just ennen kuin päästiin talon eteen. Eipä sitten ainakaan ollut vaikeuksia nukuttamisessa. Sain syödä välipalaksi ostamani lohivoileivän teen kera rauhassa.


 Frej on illan meidän ystävien yhdistetyissä tupaantuliaisissa ja 1v. syntymäpäiväjuhlilla. Käytiin Staffanin kanssa iltapäivällä heittämässä Frej sinne. Mä jäin Staffanin kanssa kotiin, sillä otettiin varman päälle ettei sairastuteta muita pieniä lapsia. Pieni syntymäpäiväsankari sai paketissaan astioita. Olin setin ehtinyt jo paketoida joten niistä mulla ei ole kuvaa. Seuraavissa kuvissa on tuparilahjasta kuvaa. Annettiin perinteistä Tupperware. Eikös se sovi hyvin tuparilahjaksi?




Jos ihmettelette mikä tuo ihmeen paperirulla tuossa lahjan päällä on niin siinä on kippojen käyttöohjeet. Vaikka ne ovatkin ihan peruskulhoja niin Tupperware-tuotteet kaipaavat usein hieman selvennystä. Sen vuoksi niitä ei myydä kaupassakaan vaan esittelyssä kuulee niiden käytöstä. Tuotteiden esittelijänä mä olen useamman kerran kuullut ihmisten sanovan, että heillä on jokin Tupperwaren tuote kotona jossain kaapin perällä, kun ovat saaneet lahjaksi ja eivät ole oikein tienneet mitä sillä voi tehdä. Muutaman vinkin saatuaan odottavat jo innolla, että pääsevät kotiin kokeilemaan tuotetta.



Me ollaan Staffanin kanssa leikitty, oltu kylvyssä ja syöty hyvin. Rakennettiin hieno legorakennelmakin. Isäntä on juhlissa ja nyt poika nukkuu, joten mulla oli hyvin aikaa tehdä näitä blogi juttuja. Seuraavaksi aion rentoutua tv:n parissa ja katson tänään tulleen Haluatko miljonääriksi? -jakson. Pitsa on jo uunissa ja lasiin hieman kylmää juotavaa.

1 kommentti:

  1. Kiva lahjaidea ja nuo käyttöohjeet on kyllä hyvä juttu! Kivaa sunnuntaita teille! :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!