lauantai 26. maaliskuuta 2016

Töhnämunat itse tehden



Hitiksi nousseet töhnämunat olivat monella hakusessa kaupoista huonoin tuloksin. Itsekin kirjoitin jo aikaisemmin aiheesta, sillä kuuluvathan ne omiin pääsiäisen suklaalemppareihin. Tänä vuonna kiersin useamman kaupan ja muutamasta löysin töhnämunia. Ymmärtääkseni ihmiset hamstrasivat näitä, kun ovat olleet niin kiven alla. Monen kaupan hyllyt notkuivat tyhjyyttä näiden kohdalla. Korkeintaan suklaatäytteisenä löysin useammin. Sitten, kun löysin haluamiani niin pitihän munkin hieman niitä ostaa jemmaan.



Töhnämunien puute kauppojen hyllyiltä sai kokkailijaihmiset tekemään itse omat töhnämunansa.
Pitihän munkin vähän testata. Reseptini löysin Valion sivuilta, mutta hieman sitä muunsin.

1dl kermaa
1/2 purkkia Valio Viola appelsiini tuorejuustoa
( 1 rkl lemon curdia, jota itse en laittanut)
1tl vaniljasokeria (oma lisäykseni reseptiin)

Suklaamunista lempparini on Kinder, joten käytin niitä näiden tekemiseen. Kokeilin kolmea erilaista tarjoiluvaihtoehtoa. Tässä kuvat niistä:




Tuossa viimeisessä kuvassa olevat töhnämunat olen ensin täyttänyt ja sitten taas "liimannut" munat kiinni. Ainakin Kinderien kuoret aukeavat ihan käsin melko siististi. Myös lämmitettyä veistä voi käyttää apuna suklaamunien avaamiseen. 

Tämän jälkeen toinen puoli suklaankuoresta täytetään täytteellä. Itse käytin pursotinta, jotta sain kauniin tuloksen. Täytettä tulee muistaa laittaa korkeahko kasa, jotta myös toinen suklaakuoren puolikas täyttyy. Laita tyhjä suklaamunan puolikas lämpimälle paistinpannulle hetkeksi. Kun se on hieman sulanut niin nosta se ja asettele täytetyn puolikkaan päälle. Anna jäähtyä ja kuivua yhteen. Mielestäni täyte oli parempaa, kun olin antanyt täytettyjen suklaamunien vetäytyä yön yli jääkaapissa. 


Mieheni yllätin töhnämunalla, jonka olin paketoinut pääsiäisen keltaiseen servettiin ja oranssiin lahjanaruun. Höysteeksi vielä vähän höyheniä =)


2 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä hyvältä, itseasiassa paremmalta kuin ne kaupasta saatavat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nämä ihan hyviä olivatkin =) Vähän erilaisia kyllä kuin ne kaupan. Tuo appelsiini toi kivaa pirtetyttä. Tuorejuustoja löytyy monenlaisia, joten varmasti jokaiselle löytyy se oma hyvä vaihtoehto. Ensi vuonna voisin laittaa testaukseen suklaaversion =D Ja mielestäni ne olivat parhaita, kun täyte sai vetäytyä yön yli.

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!