tiistai 19. huhtikuuta 2016

Isän ja äidin yhteistä aikaa


Meillä ei ole kovin laajaa tukiverkkoa lapsenhoidon suhteen. Siksi onkin harvinaista herkkua, että päästään mieheni kanssa kahdestaan menemään jonnekin. Poika on nyt viime aikoina tottunut jonkin verran olemaan Fammon kanssa ja uskalsimme lähteä kahdestaan viettämään iltaa Fammon tullessa meille hoitamaan poikaa. Olimme varanneet jo muutamaa kuukautta ennen liput Åbo Svenska Teater:in Stormskärs Maja (Myrskyluodon Maija) -näytökseen. Saimme siis hieman kahdenkeskistä laatuaikaa isännän kanssa.


Näytelmä oli oikein mielenkiintoinen, vaikka Myrskyluodon Maijasta jotain olinkin ennen kuullut. Näytelmässä oli tietysti paljon musiikkikohtauksia. Itselleni tutuin kappale oli Maijan ja Jannen häävälssi ja se toikin paljon ihania muistoja mieleen. Sen tahtiin on tanssittu isosiskoni ihania häitä. Myrskyluodon Maijan tarinahan on todella haikea mm. lapsen hukkumisen ja miehen menetyksen vuoksi ja en pystynytkään pidättämään kyyneleitäni. Näytelmässä oli aika vähän rekvisiittaa ja se mitä oli, oli todella yksinkertaista. Hyvässä näytelmässä ei siis välttämättä tarvitse suurta panostusta rekvisiittaan vaan ihmisten mielikuvituksella pääsee jo hyvin pitkälle kun näytelmä muutoin on mietitty tarkkaan. Puvustus oli hieno sen ajan yksinkertaisuudessaan ja sai mielen heti 1800-luvun keskivaiheille. 


Olimme paikan päällä hyvissä ajoin ja odotellessamme ostimme narikasta näytelmästä kertovan lehtisen ja tutustuimme hieman siihen. Myös väliajalla ehdimme nauttimaan hieman kuohuvaa ja keskustella näytelmästä. Vähän piti peilistä kurkistaa miltä silmämeikit näyttivät tunnelmallisen näytöksen aiheuttamien kyyneleidän jäljiltä. 

Jos ruotsinkieli ei ole vahvempia alueitasi niin rohkaisen teitä kaikkia silti testaamaan jotain teille mielenkiintoista näytelmää Åbo Svenska Teaterissa. Monissa ÅST:in näytöksissä on myös suomenkielinen tekstitys. Sillä luulisi ainakin pysyvän kärryillä mitä näytelmässä tapahtuu. Ihan kaikkia vuorosanoja tekstityksessä ei ole, sillä välillä niitä joudutaan yksinkertaistamaan ja lyhentämään. Uskoisin, että niiden avulla kyllä pysyy melko hyvin juonessa mukana. Tekstityksen näkee mielestäni parhaiten yläparvilta sekä alhaalla kummaltakin sivulta. Itse istuin keskiosassa alhaalla ja sieltä tekstiä oli hieman vaikea seurata, mutta onneksi sen verran ruotsintaidoillani pärjäsin, että pysyin muutoinkin kärryillä. 


Suurten aplodien jälkeen lähdimme hakemaan takkeja respasta ja taas matkan varrella kurkistus peiliin. Soitimme Fammolle ja kysyimme kuulumiset. Kaikki oli sujunut hyvin leikkien ja poika oli nukahtanut melko aikaisin. Päätimme sitten mennä vielä hieman johonkin kivaan ravintolaan. Emme olleet pitkään aikaan käyneet Viinille -ravintolassa, joten kävelimme sinne rauhallisen kävelykadun kautta. Ovella oli kuitenkin lappu, että juuri sinäpäivänä ravintola sulkee tuntia aikaisemmin eli oli juuri menossa kiinni. Kävelimme takaisin Aurakadulle, jossa on paljon kivoja ravintoloita. Ehdimme juuri di Treviin. Suositussa ravintolassa oli jo hyvin hiljaista vain muutama seurue istumassa iltaa. Katsoimme nopeasti menun, sillä keittiö oli juuri sulkemassa. Useimmitenhan ravintoloissa voi jättää tilauksen viimeistään tuntia ennen sulkemisaikaa. 


Di Trevi kuuluu suosikkiravintoloihin myös sisustuksen perusteella. Ravintolassa on kiva hieman hämyinen tunnelma ja paljon erilaisia sisustusjuttuja luomassa kotoisaa tunnelmaa. Sisustuksesta tuleekin hieman mieleen toinen lempparini Tårget. Tosin niillä (ja Fontanalla) onkin ymmärtääkseni sama omistuspohja. 


Di Trevi on yksi Turun parhaista/suosituimmista paikoista. Ainakin omasta mielestäni. Varmasti monen muunkin  mielestä, sillä on usein täynnä. Tilasimme erilaisia tapaksia ja lasit punaviiniä sekä vesikannun. Annokset saapuivat melko nopeasti ja pääsimme herkuttelemaan. Varsinkin hampurilainen oli oikein makoisa.  

Kotiin saapuessamme käytävään asti kuului pojan itku. Meinasimme, että nyt on Fammo joutunut koville. Staffan oli onneksi herännyt uniltaan vain viitisen minuuttia sitten ja kaipasi äidin syliä. Saavuimme siis kreivin aikaan.


Kävittekö katsomassa Stormskärs Majan? Tai oletteko vielä menossa (esityksiä 30.4. 2016 asti)? Tai oletteko muutoin käyneet tässä Suomen vanhimmassa teatterissa? 

4 kommenttia:

  1. Kahdenkeskinen aika kuulosti mukavalle :) Mä en edes muista milloin me oltaisiin kahdestaan jossain käyty. En kyllä muista eilistä päivääkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Oli kyllä kiva päästä vähän "vapaalle".

      Ihanaa viikon jatkoa! <3

      Poista
  2. Oi wau, näyttää ja kuullostaa ihanalta< 3
    Laatuaikaa<3

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!