lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kesää odottaen!

Kevät on jo melko pitkällä. Linnut laulelevat kauniisti, lunta ei ole, kadut on putsattu hiekoista, ensimmäiset kukkaset kukkivat ja pensaiden lehdet alkavat pikku hiljaa vihertää.  Tosin eilen ja tänään on välillä satanut hieman räntää ja jopa rakeita. Eli perinteinen suomalainen kevät taas. Kaikki tuo tarkoittaa sitä, että se kesäkin tulee sieltä taas nopeasti. Kokosin tähän muutamia asioita mitä kaipaan kesältä. 


1. Vihreys ja lämpö. Suomen kesä on niin kaunis. Vaikka etelän mailla on paljon hienoja kukkasia, palmuja ja muita ihanuuksia niin niissä ei silti ole niin upean vehreää. Keväällä on ihanaa seurata koivun lehtien aukeamista ja alkukesä onkin mielestäni niin kaunista, kun luonto on vaaleanvihreä.


2. Kesällä viihtyy hyvin ulkona ja terassilla. Kesäkukkaset ovat ihania! Niistä voi loihtia kauniita kimppuja ja asetelmia.


 3. Hyvä ruoka  ja ystävien seura. Kesällä on kiva grillata ja nauttia ulkona syömisestä.


4. Piknikit kuuluvat meidän kesään. Voimme nauttia esimerkiksi lounaan jossain kivassa puistossa tai Aurajoen rannalla. 



5. Kesän herkut. Meillä syödään kesällä paljon mm. mansikoita ja herneitä. Niitä on ihana käydä torilta ostamassa. Lämpimillä säillä nautitaan tietysti myös jäätelöä.


6. Hyvät viilentävät juomat maistuvat kesähelteillä. 


7. Mökkeily, meri, ranta.

8. Erilaiset kesätapahtumat. Suomessa on ihanasta erilaisia kesätapahtumia.

Mitä te kaipaatte kesältä?

2 kommenttia:

  1. Ooh, kesä kesä kesä! Mä odotan ehkä eniten lämpöä tai ylipäätään aurinkoa. Toisaalta tykkään myös valtavasti kesän tuoksusta - puiden ja kukkien tuoksusta, merituulesta, festareiden tomusta ja kojuruokien tuoksusta... Ja sitten odotan myös sitä, ettei lapsille tarvi taistella päälle käsineitä tai kahta kerrosta vaatteita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yhdyn kyllä täysin myös noihin mainitsemiisi! Ja tosiaan niin ihanaa, kun saa pukea kevyemmin =D

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!