torstai 7. huhtikuuta 2016

MLL lastenkirpputori




Varma yksi kevään merkki on, kun MLL:n kirpputoreja järjestetään eri puolilla kaupunkia (tai oikeastaan ympäri maata). Ne ovat todella suosittuja lapsiperheissä, sillä tarjontaa löytyy paljon ja usein vielä ihan pikkurahalla. Usein jonoa on kertynyt oven taakse pitkä letka ennen kirpputorin aukeamista. Parhaat tavarat varmasti viedään päältä, mutta hieman myöhemmin saa tutkia enemmän rauhassa, väljemmin ja toisaalta loppuvaiheessa myyjät usein haluavat eroon jäljellä olevista tavaroistaan ja myyvät vielä halvemmalla.

Tuotteet ovat usein hinnoiteltu edullisiksi, mutta aina välillä on niitä jotka pyytävät mielestäni paljon käytetystä tuotteesta. Vaikka kyseessä olisi merkkituote niin en silti kauheasti maksaisi jo hieman nukkaantuneesta tuotteesta vain merkin vuoksi. Tuohon on kyllä sopiva sanonta "ei se hullu ole joka pyytää vaan se joka maksaa". Onneksi suurin osa on kyllä ihan kivan hintaisia ja ainahan voi tinkiä. Monella on myös usein joku laatikko, josta saa ottaa ilmaiseksi tai kaupan päällisiksi tuotteita.


Kävin taaperon kanssa parisen viikkoa sitten Turun Hirvensalossa järjestetyssä MLL kirpputorissa. Menimme vasta loppupuolella sinne, sillä pojalla oli unet kesken ja en halunnut häntä herättää. Saimmekin rauhassa katsella, kun suuri osa oli varmasti jo käynyt paikalla. Vielä kuitenkin joitakin kävijöitä oli.

Meillä ei ollut mitään erityistä mitä oltiin etsimässä. Mukaan tarttui kuitenkin keittiötarvikeleluja kotiin vietäväksi. Poika on nyt ihan nnoissaan niillä leikkinyt ja ollaan monet leikkikaffet niistä juotu. Hintaa kassillisella muovisia astioita oli kuusi euroa. Pyyntihinta oli aluksi ollut kymmenen euroa, mutta kirpputorin loppupuolella putosi myyjän toimesta tuohon kuuteen euroon. En siitä viitsinyt edes tinkiä enää. Myös yhdet 50 centin hintaiset hanskat löytyivät pojalle ja kaupan päälle sai vielä villasukat. 



Eteisestä löytyi lelujen vaihtopiste, mikä oli mielestäni tosi kiva idea. Lapsiperheiltä varmaan aina löytyy jotain ylimääräistä lelua ja tämä onkin oiva tapa saada lelut kiertämään. Meillä tutkittiin tarkkaan (pojan toimesta) mitä kivoja leluja tuolla on ja otimme kotiin sellaisia mitkä häntä näytti kiinnostavan. Nyt meillä on lastenhuoneessa työkalupenkki, jossa on paljon ruuveja, joita voi irroitella ja laittaa takaisin. Ei siis ollut huono valinta vaan tällä leikitään edelleen. Olen siihen vain lisännyt muovisen vasaran ja porakoneen työkalupöytää täydentämään. Nämä meiltä löytyivät jo ennestään lelulaatikosta. Kirpparilöytöjä nekin. 

Vielä ehtii tekemään löytöjä! Tulevat kevään 2016 Varsinaissuomenpiirin MLL kirpputorit löydät täältä. MLL:n sivuilta löytyy myös muiden piirien kirpputorit.


Oletteko te käyneet MLL kirpputoreilla joskus? Oletteko tehneet hyviä löytöjä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos saan lukea kommenttisi jutusta!