perjantai 20. toukokuuta 2016

Äitienpäiväpicnic



Me tultiin kevään ensimmäiseltä mökkireissulta kotiin jo lauantaina Äitienpäiväksi. Äitienpäivän iltapäivänä kävimme ensin Kupittaan puiston reunalla olevassa Tivolissa. Maailmanpyörän jälkeen suuntasimme kohti läheistä suurta kauppaa. Hankimme sieltä picnicille syötävää ja juotavaa. Kupittaan Citymarketista löytyy paikanpäällä tehtyjä patonkeja suurella valikoimalla kivaan hintaan. Isännän kanssa syötiin lohi- ja katkarapupatongit. Jälkkäriksi oli kuningasrahkaa, joka on myös kyseisen kaupan keittiön itse tekemää. Taaperolle oli mukana pientä purtavaa kuten viinirypäleitä, leipää ja maitoa (oli juuri syönyt kotona ennen lähtöä).



Päivä oli kaunis ja puut, pensaat ja kasvit olivat vihertyneet parissa päivässä ihan silmissä. Taapero sai juoksennelle Kupittaan puistossa nurmikolla, kun me vielä nautimme picnic eväistä. Myös muita oli nauttimassa kauniista ilmasta puistossa. Kupittaan puisto on muuten Suomen vanhin ja suurin kaupunkipuisto. Me tykätään käydä puistoilemassa ja picnicillä, joten varmasti saatte jatkossakin lukea meidän puistoseikkailuista. Meillä odotetaan jo innolla Kupittaan Lintulammikon kesäkautta, jolloin sieltä löytyy erilaisia upeita lintuja ja välillä myös vuohia ja pupuja. Ne ovat ihan ilmaiseksi nähtävillä ja ilahduttavat monien aikuisten ja lasten päivää.

Kasattuamme kamppeemme suuntasimme vielä yhteen puistossa olevista leikkipaikoista. Siellä olikin ihan kivasti myös muita leikkijöitä. Vaikka meillä ei tällä kertaa ollutkaan omia hiekkaleluja mukana niin ystävällisesti saimme lainata yhden pojan palloa (kun taaperomme oli sitä menossa ottamaan) ja puistosta löytyi myös hieman puiston omia leluja.



Kirsikkapuut kukkivat leikkipaikan laidalla upeasti. Monet vanhemmat ottivatkin kuvia lapsistaan ja itsestään kuvia upeasti kukkivien puiden luona. Myös ohikulkijat pysähtyivät ihailemaan ja kuvailemaan puita. Illan myötä alkoi jo hieman viilentyä ja lähdettiin pikku hiljaa takaisin kotiin.



Onko teillä tiedossa jotain ihania puistoja? Varsinkin sellaiset kiinnostaa jossa on lapsille leikkipaikka tai jotain muuta kivaa ohjelmaa. Kotimaassa matkustaessa on kiva päästä vähän jaloittelemaan ja leikkimään muiden asioiden ohella.

Oikein ihanaa viikonloppua!



2 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten ihanan näköistä! Harmi ettei meillä päin ole tuollaisia puistoja! :)

    VastaaPoista
  2. Tuo puisto on kyllä melkein Turun sydän <3 Siellä tapahtuu kaikenlaista ja kaiken ikäistä porukkaa liikkeellä.

    VastaaPoista

Ihanaa jos saan lukea kommenttisi jutusta!