sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Perheen kanssa kahvilla - Café Carré



Yksi lempipaikoistani Turussa on Vähätori. Sen laidalla on kivoja ruokapaikkoja ja kahviloita. Varsinkin näin upeilla keleillä, kuten vappunakin oli, on ihana istua terassilla ulkona nauttimassa kesästä ja hyvästä juomasta sekä syötävästä. Hyvä seurakin on aina plussaa, mutta täällä terassilla voi hyvin istua yksikseenkin ihastelemassa Vähätoria ja elämää sen ympärillä. Tällä kertaa meidän perhe pysähtyi vappukierroksella Café Carréen. Carré on ranskaa ja tarkoittaa toria, mikä sopii siis mainiosti tällä kahvilalle, kun sijainti on näin upea.

Tilaukset tehdään sisällä kassalla. Cappucinot tarjoilija kantoi jälkikäteen pöytäämme. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja jouhevaa vaikka terassi oli täynnä asiakkaita. Saimmekin viimeisen sillä hetkellä olevan vapaan paikan terassilta ja kärrytkin mahtuivat ihan kivasti viereen. 




Sisällä oli muutama eri huone, jossa oli kiva sisustus. Huoneissa oli erilaisia istumaratkaisuja ja oleskelutilat vaikuttivat mukavilta ja rauhallisilta. Voisin kuvitella siellä jutustelevani niitä näitä rauhassa ystävien kanssa. Sieltä löytyi myös syöttätuoli. Kahvilassa on myös isohko naistenvessa, jossa on myös hoitotaso. Mikäli vaunuilla haluaa sisälle niin sinnekin pääsee, kun vain pyytää henkilökuntaa avaamaan kahvilan vieressä olevan portin. Sieltä pääsee takakautta esteettömästi sisälle kahvilaan. 





Kahvilan valikoimasta löytyy myös salaattiannoksia ja suolaisia piiraita. Valikoimassa on myös gluteenittomia tuotteita sekä käsintehtyä italialaista jäätelöä. En valehtele vaikka sanonkin Café Carrésta saavan Suomen parhaita leivoksia. Siellä nimittäin myydään MBakeryn suussasulavia kakkupaloja. MBakery voitti tv:stä tutun Suomen paras leipomo -ohjelman. Cappuccinokin oli ihan hyvänmakuinen. Lisänä tuli vielä Marianne-karkki.



Plussat:
+ Kiva valikoima suolaista ja makeaa
+ Viihtyisä kahvila
+ Sijainti mitä mahtavin!
+ Upeat puitteet
+ Tilava kesäterassi
+ Ystävällinen palvelu

Miinukset:
- Ei kauheasti itsetehtyjä tuotteita
(mutta hyviä kuitenkin, joten ei kai se haittaa).
(-Hinta. Laitoin sulkuihin, sillä hinta on melko normaalilla tasolla kuin vastaavissa kahviloissa Turussa yleensäkin, mutta itselläni ainakin tulisi useammin käytyä kaffella jos kakkupala+kahvi olisi yht. n.5 e luokkaa. Kun kahvittelusta maksaa yli 8e/hlö niin usein mietin siihen hintaan jo meneväni jonnekin lounaalle). 

Täytyy vielä tänä kesänä käydä testaamassa tuolla ainakin jäätelöä. Picnic tarpeetkin voisi tuolta ostaa ja kokeilla vaikka quichea (piirakkaa) tai jotain salaattia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos saan lukea kommenttisi jutusta!