tiistai 7. kesäkuuta 2016

Paras Helsinkivinkki ever! Helsingin kaupunginmuseon Lasten Kaupunki


Meidän perhe oli parisen viikkoa sitten Helsingissä muutaman päivän. Jotain tekemistä piti keksiä taaperon kanssa päiviksi, sillä isäntä oli parina päivänä kouluhommissa. Löysinkin paljon kaikkea kivaa tekemistä. Aloitimme vähän aikaa sitten uudelleen avatusta Helsinkin Kaupunginmuseosta, joka on siis aivan mahtava paikka! Meidän taaperokin oli aivan innoissaan, museo, jossa saa ja pitääkin leikkiä! Täällä viihtyy niin aikuiset kuin lapsetkin. Lisäksi museoon on aina vapaa pääsy.

Helsinki on itselleni tuttu paikka, mutta nykyään pitää ajatella vähän eri tavoin, kun on tuo pieni taapero mukana. Tekemistä löytyi yllin kyllin ja vieläpä suuri osa niistä ihan ilmaiseksi. Tulossa lähiaikoina mun Helsinki vinkkejä (varsinkin lapsiperheille), joten kannattaa pysyä kuulolla jos suunnittelette reissua pääkaupunkiin päin. 


Ulkoa löytyy katettu alue rattaille, mutta me huomasimme sen vasta lähtiessämme ja meillä oli rattaat aulassa monen muun tavoin. Museossa on esteetön kulku ja rattailla saa kulkea museossa, mutta osassa Lasten kaupunkia se voi olla hieman hankalaa. Ylimääräiset kassit ja vaatteet saimme suljettavaan lokerikkoon säilöön (ilmainen). Heti alkuun kävimme katsomassa isoa aulatilaa, joka kutsui istumaan ja leikkimään. Kävimme kuitenkin vaihtamassa vaipan infa/lastenhoitohuoneessa. Oli muuten tosi siistiä. Sitten suuntasimme kohti museon Lasten kaupunkia.





Lasten kaupunki sijaitsee Sederholmin talossa, joka on Helsingin vanhin rakennus. Huomasin, että käytävän vieressä olisi ollut toinen lastenhoitohuone/vessat. Ensimmäisenä taapero juoksi rattaisiin ja kävi siellä useammankin kerran vierailumme aikana. Myös laiva kiinnosti. Eniten kuitenkin vietimme aikaa laittaen leikkiruokia järjestykseen ja epäjärjestykseen. Taisivat olla houkuttelevan näköisiä, sillä useampikin pienokainen niitä koitti maistaa. Suuremman nälän yllättäessä voi mennä kahvilaan välipalalle joko museossat tai lähialueilta löytyy valikoimaa. Omat eväät voi syödä Lasten kaupungin upeissa puitteissa kristallikruunujen alla. Omat eväät voi lämmittää mikrossa. Hieman isommat lapset varmasti innostuvat roolileikeistä ja yhdestä huoneesta löytyy vaatekaapillinen vaatteita ja asusteita, joilla voi vaikka esiintyä viereisen huoneen lavalla. Yhdestä huoneesta löytyi vielä hauska vene löhöilyalueineen ja kirjahyllyineen.



Välillä kävimme yläkerrassa katselemassa. Onneksi kurkkasimme sinne, sillä sieltähän löytyi vielä vaikka mitä. Pääsimme tutustumaan mm. vanhaan luokkahuoneeseen, 70-luvun mummolaan ja parissa huoneessa leikimme autoilla, junaradalla sekä hieman suurella nukkekodillakin. Aivan mahtava tällainen tekemisen ja kokemisen (ennen kaikkea leikkien) kautta opettava museo. 

Olisin voinut viettää yhden päivän pelkästään täällä kuten myös taaperokin. Emme edes käyneet museon toisella puolella katsomassa aikuiselle väellä tarkoitettuja näyttelyitä. Nyt oltiin vain lapsen ehdoilla ja hauskaa oli sekä lapsellä että äidillä. Jossain televisiossa näin tästä jutun, jossa paikkaa sanottiin kaupunkilaisten olohuoneeksi. Sellainen tämä varmasti on. Kannattaa ehdottomasti käydä täällä seuraavalla Helsingin reissulla!



  
Aleksanterinkatu 16, Senaatin torin kulmalla
avoinna ma-pe 11 -19
la-su 11 - 17
VAPAA PÄÄSY

Paikalle pääset hyvin julkisilla (metro, raitiovaunu, bussi), mutta eipä tuonne pitkä matka ole kävelläkään esim. rautatieasemalta tai Stocmannilta. Jollet ole varma miten päästä paikalle niin kannattaa katsoa Helsingin reittioppaasta.

Kotisivuilta löydät tietoa mm. ajankohtaisista tapahtumista museossa ja näet poikkeukselliset aukioloajat.



Joko te olette ehtineet käymään uudistetussa Helsingin Kaupunginmuseossa? Mitä tykkäsitte?
Jos teillä on jotain hyviä HKI paikkoja lapsiperheille tiedossa niin jättäkää ihmeessä vinkkinne.

6 kommenttia:

  1. En ole käynyt koskaan, mutta nämä kuvat herättivät mielenkiintoni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nuo kuvat ovat vain pintaraapaisua (kaikesta en viitsinyt laittaa tänne kuvia, jää sitten kävijöille nähtäväksi paikan päällä), on kyllä todella upea paikka. Kannattaa joskus mennä katsomaan! :)

      Poista
  2. Oi näyttää kivalta:)! Me ei olla vielä käyty, toivottavasti käydään jossain kohti<3!

    Ihanaa loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kivaa on =) Käykää ihmeessä joskus kurkkaamassa.

      Kiitos, ihanaa alkanutta viikkoa myös sulle! <3

      Poista
  3. Kiva uusi ilmaisvinkki, jonne kaksivuotiaan pikku Prinsessan kanssa voi mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on varmasti pienelle Prinsessalle puuhaa. Tytöt varmasti tykkäävät isosta nukketalosta. Käynnillämme oli kiva seurata jonkun Mummon käyntiä lapsenlapsensa kanssa museossa. Näki miten innoissaan kummatkin olivat <3 Tuo n.5v. tyttö oli haltioissaan prinsessaleikeistä, kun sai päällensä prinsessan asun :)

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!