maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tuunaamalla säilytyslaatikoita

Mulla on nyt jokin kova into saada kaapit järjestykseen. Ei, en ole raskaana! Se on varmaan vaan tää tavaran paljous ja kesä, kun sen saa aikaan. Laittelen niitä pikku hiljaa järjestykseen. Olen tähän mennessä mm. saanut heitettyä paljon tarpeettomia papereita paperinkeräykseen, tyhjentänyt vaatekaapista (niin omasta kuin lapsenkin) paljon ylimääräisiä ja pieneksi menneitä vaatteita kierrätykseen ja kerännyt ison kassillisen leluja ja muita ylimääräisiä tavaroita, jotka vein SPR:n Konttiin. Vielä tätä tavaraa silti riittää.

Tykkään askarrella ja näperrellä kaikenlaista. Joskus huonolla menestyksellä, mutta joskus onneksi vähän paremmallakin menestyksellä. Hieman yli vuoden aikana mulla ei ole lapsen hoidolta pahemmin jäänyt omaa näpräilyaikaa. Nyt poika kuitenkin jo viihtyy yksin omissa oloissaan leikkihuoneessa tai tv:n edessä jonkin aikaa.

Mä tuossa huomasin, että mulla on vähän kaikenlaisia säilytysratkaisuja riippuen vähän kaapista tai hyllystä. Osa on ostettuja säilytysratkaisuja ja osan olen itse tuunaillut. Ajattelin niistä tässä teille jokusen esitellä.

Ikeasta löytyy paljon säilytysratkaisuja. Meiltä löytyy muutamassa eri koossa valkoisia pahvilaatikoita, joissa säilytän erilaisia papereita.


Myös tapetin jämät voi hyödyntää askarteluissa. Tässä on päällystetty maitopurkki ja kenkälaatikko ylijäämä tapetilla.



Mulla on ollut kosmetiikan säilytyksessä kaapissa (kyllä, mulla on aika paljon kosmetiikkaa!) sininen muovilaatikko. Olen yrittänyt vähentää omia kosmetiikkaostoja ja käyttää nuo kaapissa olevat ensin pois ennen kuin ostan uutta. Ei ne sieltä kaupasta mihinkään lopu! Siitä laatikosta tein ensin Staffanin huoneeseen lelulaatikon. Vauva-aikana säilytin siinä ensiksi jotain vaatteita (kuten kuvasta näkyy). Leluja on pikku hiljaa kertynyt enemmän ja enemmän. Osa leluista sai siirtyä muovilaatikosta valkoiseen metallilaatikkoon, jonka olen saanut Äidiltäni. Tuosta sinisestä muovilaatikosta tein Duploille oman säilytysastian. Meillä on leikitty Duploilla joka päivä varmaan n. 1-vuotiaasta asti ja ne ovatkin tosi kivoja. Tuokin laatikko on vaan käynyt jo ahtaaksi, joten pitäisi vielä keksiä uusi tilavampi laatikko Duploille.


Tilailen yhdeltä firmalta aika usein tavaraa ja tavarat tulevat samankokoisissa pahvilaatikoissa. Mä olen niitä säilyttänyt muutaman, kun ne olivat juuri sopivan kokoisia meidän eteisen vaatekaapissa olevaan hyllyyn. Pahvilaatikot saivat vain uuden päällisen cd-fix päällisestä, kun sitä jäi yli keittiön tuunailuilta.

Cd-fix -rullia myydään monilla eri kuoseilla. Se toimii niin kuin kontaktimuovi ja sitä voi käyttää vähän kaikkeen tuunaukseen. Itse päällystin keittiön pöytätason marmorikuviolla ja hieman seinäpintaa vaalealla puukuviolla. Sitä jäi sitten ylimääräistä. Siitä se ajatus sitten lähti... 

Tuloksena oli alla olevat laatikot eteisen kaappiin. Yhdestä kenkälaatikosta tein johtorasian niin sain rumat jatkojohdot, pelijohdot sun muut tv:n vierestä hieman piiloon. 





Keittiössä mulla on yksi laatikko, jossa pidän ruokareseptejä ja on siellä myös osa kokkikirjoistamme. Se oli alunperin joku hedelmälaatikko, joka on jostain kaupasta tarttunut mukaan. Olen liimannut siihen päälle vanhoista kirjoista sivuja. Eriväriset sivut näyttävät mielestäni kivalta. Käyttämäni vanhat kirjat ovat sellaisia, jotka kotoa olisivat menneet roskikseen ja osan olen löytänyt kirpparien annetaan laatikoista.




Viimeisimmät säilytysratkaisut löysin halvalla Stocmannin Outletista. Tästä pääset kurkkaamaan enemmän niistä.


2 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä:)! Minä juuri kanssa mietin että haluaisin aloittaa jonkun vastaavan projektin:)

    VastaaPoista
  2. Nuo on kyllä helppoja ja käteviä ratkaisuja :) Meillä tyttö on nyt innostunut myös tuunailemaan itselleen säilytyslaatikoita :) Jokainen meille eksynyt pahvilaatikko on saanut uuden elemän ja mietin kuinka paljon tyttö niitä lootia vielä tarviikaan?

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!