perjantai 1. heinäkuuta 2016

Suomen suurimmat keskiaikamarkkinat hurmaa koko perheen




Se on taas täällä. Nimittäin Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma. Se järjestetään Turun Vanhalla Suurtorilla. Eilen jo alkoivat ja jatkuvat sunnuntaihin klo 18.00 asti. Jos lähimailla satut liikkumaan niin sinne kannattaa ehdottomasti mennä ihastelemaan ja fiilistelemään. Toki reissu vähän kauempaakin kannattaa. Koko perheelle kokemista.

Kannattaa käydä ainakin työnäytösalueella, jossa sepät takovat upeita esineitä myytäväksi. Myös muita perinteisiä käsitöitä löytyy. Keskiaikaista tunnelmaa luovat Vanhan suurtorin upeat puitteet johon on lisätty puuaitoja rajaamaan aluetta, alueella näyttelevät keskiaikaisiin pukuihin pukeutuneet henkilöt ja ajan henkeen sopivat myyntikojut. Oman lisänsä tuovat nekkutikut, maustetut omenat, sahti ja muut herkut, joita kannattaa ehdottomasti maistaa. Samalla voi myös tutustua näiden ruokien valmistamiseen. Taustalla vielä musiikkia ja narrien hyppelyä. Lapsille on myös paljon erilaista nähtävää ja tehtävää.
Narrit esiintyvät ja tekevät temppujaan.

Possun lihaa tarjoillaan puupäreiltä ja kaalin lehdiltä.
Markkinoilla on usein myös nähtävää lapsille: narreja, prinsessoja, ritareja ja tietysti muut keskiaikaisiin asuihin pukeutuneet. Lisäksi on turnajaiset ja muuta ohjelmaa lapsille. Välillä alueella on jotain eläimiä. Alla kuvassa on villisian poikanen. Myös lampaita on ollut. Kaikki jutun kuvat ovat aikaisemmilta vuosilta.

Tarkan ohjelman lapsille löydät täältä.

Miltä kuulostaa keskiaikaiset hevosturnajaiset?


Löydät lisätietoja tapahtumasta täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos saan lukea kommenttisi jutusta!