sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Bad Moms



Meillä oli mammaporukan kanssa treffit tässä vähän aikaa sitten. Tällä kertaa oltiin siis vain mammojen kanssa ja lapset jäivät kotiin. Kävimme leffassa katsomassa Bad Moms ja sen jälkeen suuntasimme syömään ravintola Blankoon. Ravintolan nimen perusteella meidän olisi kuitenkin varmaan pitänyt mennä ravintola-Mamiin :)

Tämä blogijuttu on ollut mulla luonnoskansiossa jo parisen viikkoa. Tänään luin matkalla mökiltä kotiin blogeja ja seuraamani Ihan vaan tavismutsi oli kirjoittanut melkein samalla otsikolla ja samaa aihetta koskien. Hän oli osallistunut blogihaasteeseen, jossa kerrotaan miksi on Bad Mom. Mä voin siis samalla osallistua hieman sivuten tätä blogihaastetta :) Aika hauska sattuma. Tuo elokuva on tainnut saada muutkin äidit vähän miettimään näitä äitiysasioita. Elokuvan perusopetus lienee ettei aina tarvitse olla niin tarkka ja nipo kaikessa.


 Elokuva oli ihan hyvä ja hauska vaikka mitään sen erikoisempaa siinä ei oikeastaan ollutkaan. Ehkä se oli juuri sellainen "aivot narikkaan" leffa, jote me äidit kaipasimme. Itse olen enemmän Mila Kunisin hahmon tapainen bad mom, so what! Vaikka mä olenkin hieman ujo ja hiljainen (ainakin aluksi) niin en kuitenkaan ole sellainen joka pahemmin välittää siitä mitä muut ajattelevat minusta, tekemisistäni tai kasvatustavoistani. Tämän olen oppinut isältäni, joka aina sanoi, ettei pidä välittää siitä mitä muut ajattelevat. Siinä mä olen kait hieman poikkeava suomalainen. Tai en tiedä muista, mutta ainakin se on jonkinlainen stereotypia suomalaisista miettimässä mitä muut ajattelevat. Tiedätte varmaan sen vitsin suomalaisesta ja norsusta? No jos ette, niin tässä se on:

Ranskalainen, amerikkalainen ja suomalainen tiirailivat norsua. Ranskalainen tuumaili: "Minkäköhänlaista ruokaa norsusta voisi laittaa?". Amerikkalainen puolestaan pohdiskeli: "Kuinkahan paljon rahaa norsulla voisi tehdä?". Suomalainen mietti mielessään: "Mitähän tuo norsu minusta ajattelee?


Mulla on päiviä, jolloin ollaan vain kotona sisällä. Ei välttämättä ihan joka päivä käydä ulkona (varsinkaan jos sataa tai on kylmä). Voidaan joskus päivälläkin roikkua vielä yövaatteissa jos ei olla menossa mihinkään. Meillä katsellaan televisiota, syödään joskus nannaa ja roskaruokaa. En ole jaksanut mitään unikoulua vaan on melkein viime päiviin asti saanut nukahtaa äidin lämpimään syliin. Mulla ei ole joka minuutti katse lapsessa vaan uskon hänen leikkivän kiltisti omissa oloissaan kotona. Voin juoda vaikka ruoan kanssa pari lasia viiniä nautinnoksi. Joskus hermostun ja korotan ääntäni. Tällainen Bad Mom minä olen.

Tämä Bad Mom muutama vuosi sitten ja muutama kymmen kiloa hoikempana :)
Vaikka sanoinkin hieman olevani Bad Mom, niin tietysti pyrin olemaan mahdollisimman hyvä äiti, mutta mikä sitten on kenenkin mielestä se hyvä äiti. Jonkun mielestä hyvä äiti on lastensa kanssa kotona, vie moniin harrastuksiin, tekee kaikki ruoat alusta asti aivan itse,  rintaruokkii (ainakin vuoteen asti), hoitaa lapsensa itse kouluikään asti kotona, koti kiiltää aina ja on pullan tuoksuinen. NOT! Nuo asiat eivät mielestäni tee hyvää äitiä (vaikka onhan ne ihan positiivisia ja kivoja juttuja jos näin on). Hyvän äidin ei tarvitse olla aina huoliteltu ja laitettu, lapsilla ei tarvitse olla merkkivaatteita eikä kodin tarvitse olla sisustuslehtiin kelpaava. Ainakaan minun mielestäni. Aivan muut asiat tekevät hyvän äidin.


Kuva täältä.


Huolehdin kaikista lapseni perustarpeista (ruoat, juomat, terveys, lämpö, unet, puhtaus, äidin rakkaus ja läheisyys jne...). Valitettavasti sellaisiakin vanhempia on kuin eivät näistä asioista huolehdi, mikä tuntuu ihan kamalalta. Meillä halaillaan ja pusutellaan paljon! Ollaan sylissä ja nukutaan välillä vierekkäin käsi kädessä. Läheisyyttä, turvaa, lohdutusta, hyviä tapoja, ohjaamista, neuvoja, kehuja, mutta myös rajoja. Rajat lapsen elämässä ovat erittäin tärkeät. Ne luovat hänelle perusturvaa, kun tietää mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä jne. Me vietetään paljon aikaa yhdessä ja tehdään kaikkia kivoja asioita koko perheen kanssa. Välillä tietysti pitää tehdä niitä vähän tylsempiäkin asioita, kuten harjata hampaat. Uskon, että suurimmalle osasta äideistä nämä samat asiat ovat sellaisia perusasioita lapsiperheen arjessa, mutta silti tärkeitä.

Hyvä äiti voi olla monella tapaa. Äidit tekevät asioita eri tavalla, mutta varmasti rakastavat lapsiaan yhtä paljon (ainakin normaalit äidit). Jokaisella on erilaiset ajatustavat. Jokaiselta löytyy ne omat vahvuudet ja heikkoudet. Netin keskustelupalstoilla käydään usein kiivasta keskustelua monista asioista joita äidit ovat tehneet tai jättäneet tekemättä. Mielestäni meidän pitäisi enemmän kannustaa muita äitejä kuin solvata. Ollaan kaikki Bad Momeja, mutta hyviä silti! <3

Mikä teistä tekee hyvän tai huonon äidin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos saan lukea kommenttisi jutusta!