maanantai 12. syyskuuta 2016

Lastenateria, kiitos!


Mulle ei ennen lasta olisi tullut mieleenikään mennä pienen taaperon kanssa johonkin hampurilaispikaruokalaan. Niin se mieli vain muuttuu ajan myötä ja lapsen myötä. Kun on oma lapsi kyseessä niin asioista ehkä ajatteleekin eri tavalla.

Me ei tosiaankaan käydä usein pikaruokaravintoloissa (ei yksin eikä lapsen kanssa). Ne ovat enemmän jotain erikoistapauksia, kuten eilen oli. Meillä oli lapsen serkkupoika ekaa kertaa yökylässä viikonloppuna. Oikeastaan se oli myös hänen ensimmäinen yökyläilynsä koskaan ilman vanhempia. Vanhemmat itse ehdottivat jotain hampurilaispaikkaa joten uskallettiin mennä. Jäi varmasti yökyläilyn päätteeksi hyvä mieli.

Täytyy myöntää, että kyllä mä joskus katsoin ihmeissäni, kun joku pieni lapsi oli hampurilaispaikassa innoissaan syömässä. Tämä siis ennen kuin mulla oli omaa lasta. Me oltiin kerran äidin ja siskon kanssa ja silloin taaperokin hinkui ranskiksia. Yritin toki ensin kaikenlaista muuta antaa hoitolaukusta. Mummon kannustamana  yllyttämänä uskalsin antaa ranskiksia. Niitä ei kyllä kovin montaa saanut silloin. Sen lisäksi hän on saanut ranskalaisia, kun on ollut kipeä ja mikään muu ruoka ei ole maistunut. Pääasia, että jotain on kipeänä syönyt. Mielestäni kohtuus kaikessa syömisessä on se pääasia.


Pikaruokapaikoissa on useimmiten lapsille omat lastenateriat. Niihin tulee mukaan jokin pieni lelu. Nämä lelut varmaan houkuttavat lapsia enemmän kuin itse ruoka (?!). Ainakin eilen kaksi taaperoa olivat onnessaan leluista, jotka saivat ja niillä leikittiin heti. Kerran laivalla tilasin lapselle aterian ja siinä oli ihana lelu mukana. Siskoni innostui niin lelun nähtyään, että hänellekin tuli kummasti pieni nälkä. Lasten ateria olisi kuulemma juuri sopivan kokoinen. Varmisti vielä lähtiessään tilaamaan, että pitääkö se lelu jotenkin pyytää :)

Eilen meidän taapero söi innolla ranskalaiset. Hampurilaistakin hän yritti syödä, mutta se ei oikein pysynyt koossa. Laitoin pihvin palasiksi ja taapero söi innoissaan, kun sai dipata palaset ketsuppiin (meillä dipataan vähän kaikkea ketsuppiin, myös kasvikset). Lopussa hän repi puolikkaan sämpylänkin pieniksi palasiksi. Kyllä hän ne sitten myös söi - dipaten tietysti.



 Mitä mieltä te olette pikaruokaravintoloista lasten kanssa? Käyttekö vai onko se ehdoton ei? Minkä ikäisiä te olette vieneet niihin ensimmäistä kertaa syömään? Käydäänkö teillä miten usein pikaruokaravintoloissa?

2 kommenttia:

  1. Myönnettäköön, että meillä on vähän huono tapa hakea pikaruokaa jos nälkä pääsee yllättämään liikenteessä ollessa. Tuolla meillä tarkoitan vain minua ja miestäni, yksivuotiaalle kun ei pikaruokaa anneta. Olen miettinyt tämän "tavan" lopettamista, koska en halua sen vaikuttavan meidän neitiin sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaiselta varmaan löytyy jotain huonoja tapaja ruoan suhteen. Pikaruokaa silloin tällöin ei onneksi ole pahimmasta päästä :)

      Poista

Ihanaa jos saan lukea kommenttisi jutusta!