lauantai 26. marraskuuta 2016

Jouluiset töhnäsuklaamunat



Oi mikä rikkaus on ihanat ystävät! Katsokaa mitä ihanaa mä sain nimpparilahjaksi ystävältäni. Tuntee ainakin minut, kun sain muumeja (muki) ja suklaata. Eikä se ollut mitä tahansa suklaata vaan töhnäsuklaata! Kiitos!

Kaikkea mun kaveri löytääkin. Enpä ollut nähnyt, että töhnämunasuklaita on myynnissä myös jouluna. Nehän oli suunnilleen kaikkien äitien etsinnässä pääsiäisen aikana. Kuten minäkin niistä silloin blogissani kirjoittelin.

Piti heti itse mennä myös isommasta K-putiikista etsimään. Kysyin vielä nuorelta miesmyyjältä, että onko heillä niitä töhnämunia. Piti sitten äkkiä vielä vähän tarkentaa mitä olen etsimässä. Ystävällisesti kävi toiselta myyjältä kyselemässä, mutta ei löytynyt. Kaverini oli ainakin pienestä S-kaupan liikkeestä löytänyt. Jos niitä ei satu löytymään niin vastaavia voi tehdä myös itse.

 

Viimeksi kaverini toi mulle kyläillessään Snören -karkkipussin. Siis niitä mitä mä olin metsästänyt pitkin puolta kaupunkia. Niitä tarvitsin silloin makeiden sushien eli sushikarkkien tekoon. Keksin sitten toisen ratkaisun kun siihen hätään luulin ettei niitä mistään löydy. 

Nyt mä olen herkutellut töhnämunilla. Taaperon kanssa. Hän meinaan halusi niitä myös. Piti ottaa jokin kiva blogikuva tänne lahjoista. Aseteltuani tavarat kauniisti lampaantaljan päälle soi puhelimeni. Mieheni vain soitti ilmoittaakseen, että lähtee töistä ja puhelu kesti vajaan minuutin. Sinä aikana suklaamunat olivat löytäneet uuden sijainnin sohvalta. Hienosti asetellusta asetelmastani oli tullut hieman erilainen. Syyllistä ei tarvinnut kaukaa hakea ja kuorma-auto oli unohtunut rikospaikalle. Tässä siitä kuvaa:


2 kommenttia:

  1. Mulla on kans ollu noita töhnämunia oottamassa mun työpöydällä ja torstaina vihdoin voin sitten aukasta niistä ekan :) On varmasti hyviä! Omani muuten löysin läheisestä S-Marketista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa on aina hyvää :D
      Mä en varmaan olis pystynyt työpöydällä (tai missään piilossakaan) niitä säästämään.

      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!