keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulunavaus Tammisaaressa


Marraskuun lopulla vieteltiin pikkujouluja. Menimme sitä varten viikonlopuksi Tammisaareen. Lauantai-illaksi meillä oli tiedossa suvun pikkujoulut. Kaupungilla taas näytti olevan päivällä paljon kaikkia kivoja tapahtumia lapsiperheille.

Fammo tuli mukaan ja me suuntasimme Tammisaaren torille, jossa oli paljon kaikkea ihanaa jouluista myynnissä. Tarjolla oli myös glögiä, pipareita ja karkkeja. Valitettavasti kaikki lumet olivat jo sulaneet pois. Vielä viikko aikaisemmin Tammisaaressa oli paljon lunta ja taapero pääsi laskemaan mäkeä ja kulkemaan Stigalla pitkin kaupunkia. 


Kävelimme myös kävelykadulla ja ihastelimme putiikkeja. Odottelimme joulukulkueen saapumista. Siellä oli Joulupukin johdolla tonttukulkue. Lisäksi kulkueessa oli Frozenista tuttu Elsa ja lumiukko. Myös pari ponia oli kulkueessa ja ne oli koristeltu tonttulakein ja poron sarvin. Aiemmin näimme myös toisenlaisen lumiukon ja vihreän hahmon eli Crinchin.


Joulukulkueen saavuttua torille kuuntelimme kauniita joululauluja lasten esittäminä. Meidän taapero kuunteli innoissaan. Näimme myös tuttuja torilla.

Elsa jakoi lapsille kivoja tähtiheijastimia ja meidänkin poju innoissaan haki omansa. Näimme myöhemmin vielä Joulupukin ja taapero halusi häntä katsomaan, kun kysin. Ajattelin, että saataisiin kuva heistä yhdessä. Hän käveli Joulupukin perässä vähän aikaa, kun Joulupukki käveli eteen päin ja ei häntä heti huomannut. Sitten moikattiin ja taapero yritti heti ottaa korista jotain. Kori oli tyhjä, mutta siellä oli pohjakoristeena punaista kangasta ja taapero sitä sitten yritti ottaa. 

Fammo lähti kotiin keittämään riisipuuroa. Me jatkoimme matkaa vielä paloasemalle, jossa vietettiin Päivä Paloasemalla -tapahtumaa, josta kerroinkin teille aikaisemmin. Sinne menimme autolla, sillä se on vähän kauempana torista ja mieheni kotipaikasta.


Illalla mentiin sitten koko porukalla Skåldöön viettämään ihania pikkujouluja ja syömään jouluherkkuja. On todella ihana tapa kokoontua miehen suvun kanssa saman pöydän ääreen. Viimeiset vuodet ovatkin olleet jänniä, kun kuvioihin on tullut pikkulapsia.

Seuravaavana päivänä lähdettiin iltapäivällä ajelemaan kohti Saloa. Siellä kävimme Mummoa moikkaamassa. Samalla kävimme Salon torilla Hyvänmielen joulutorilla ja katselimme Salon joulukadun avajaisia. Joulupukilla oli aika upea show joessa.

Fammo oli jo laittanut joulutunnelmaa. Tässä yksi ihana asetelma, jossa vanhat tontut moikkaavat ohikulkijoita.

2 kommenttia:

  1. Jos olisin ollut vapaalla, niin olisin itsekin osallistunut Tammisaaren joulunavaukseen. Tytär olisi varmasti ratkennut riemusta nähdessään Frozenin Elsan. :) Tunnelmallisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kiva, että on muitakin hahmoja kuin Joulupukki. Varsinkin tuo Elsa, kun on pikkutyttöjen suosikki.

      Mukavaa myös, että jakoivat jotain muuta kuin karkkeja. Monella kun on nykyään kaikenlaisia allergioita ja tuosta on myös pitkäksi aikaa iloa :)

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!