perjantai 3. helmikuuta 2017

Maailman helpoin tarjoilu: sokeripopcornit



Päätin testata meidän viime viikonlopun juhliin uutta reseptiä, jonka joskus jostain netin syövereistä olen löytänyt. Nämä tarjoilut sopivat varmaan kaikkiin teemajuhliin, sillä popcorneista saa elintarvikevärillä tehtyä teemaan kuin teemaan sopivan värisiä tarjoiltavia. 

Lisäksi nämä on erittäin helppo valmistaa. Aikaakaan ei kulu paljon. Helposti ja nopeasti tekee isommankin määrän näitä herkkuja popcornin ystäville. Nämä sopivat myös esimerkiksi koulujen myyjäisiin ja muihin tapahtumiin helpon ja nopean valmistuksen vuoksi. Ne myös säilyvät kauan hyvänä ja raaka-aineet eivät maksa paljoa.

tarvitset:

- 1pussi popcorneja
- liraus elintarvikeväriä
- n. 3,5dl sokeria
- 4rkl voita
- 4rkl vettä

Valmista popcornit mikrossa pussissa olevien ohjeiden mukaan. Laita popcornit isompaan kulhoon.
Laita kattilaan muut valmistusaineet. Sekoita aineksia välillä. Anna kiehahtaa ja nosta kattila pois levyltä. Kaada seos heti kulhossa olevien popcornien päälle ja sekoita kauhalla. Anna jähmettyä muutama minuutti.

Siirrä halutessasi kulhoihin tai cupcake vuokiin.

Nämä ovat siitä kivoja, että eivät ole tahmeita. Popcornit jäävät yksittäisiksi eli eivät liimaudu toisiinsa kiinni.


Oikein ihanaa ja maukasta viikonloppua kaikille!

6 kommenttia:

  1. Kiva idea laittaa popcornit noihin vuokiin ja toi värjäys on ihan huippu :) Tää idea täytyykin muistaa :) Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Onpas hienoja! Kätevä, kun voi värjätä sopiviksi juhlan teemaan :)

    Kiitos osallistumisesta Kivemman blogin linkkirinkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on kyllä hauska idea (ei ole itse keksimäni vaan jostain Pinterestin maailmasta).

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!