tiistai 14. maaliskuuta 2017

Taaperon hupiviikonloppu


Mä en ole pitkään aikaan tainnut kirjotella meidän perheen puuhista sen enempää. Postaukset ovat keskittyneet enemmän yhteen tapahtumaan tai yleisesti ottaen lapsiin. Joten nyt ajattelin vaihteeksi kirjoittaa vähän meidän viikonlopusta.

Viikonloppuna olimme ihan kotosalla Turussa. Kotona olokin tuntuu tosi kivalta, sillä me ollaan aika usein jossain sukulaisten luona viikonloppuna. Viime kuukausina on tullut myös reissattua paljon. Tämä oli jo toinen viikonloppu perään, kun ollaan kotona vain. Tai ei me ihan vain neljän seinän sisällä olla oltu vaikka puhunkin, että kotona ollaan oltu. Mutta siis yöt vietetään kotosalla eikä olla oltu kyläilemässä. 

Meillä isäntä oli tavanomaisesta poiketen myös perjantaina töissä. Sitten hän sai viettää illan omaa aikaansa ystävänsä luona. Mä ja taapero olimme perjantaina läheisessä seurakunnan perhekerhossa. Siellä on kivaa, kun on kavereita, leikkiä, laulua, tanssia ja askartelua. Ja äitikin saa kupposen kaffetta. Sitten kotiin kaupan kautta päikkäreille ja minä vähän siivoilin. Taaperon kanssa tehtiin yhdessä pannukakkua ja odoteltiin vieraita. Taapero niin innoissaan odotteli vieraita. Mummo (siis äitini) ja siskoni tulivat meille. Siinä se ilta sitten mukavasti vierähtikin.

Loppuillan katselimme isännän kanssa sohvalla Netflixistä ohjelmia ja nautimme muutaman juoman sekä herkuttelimme. Isäntä oli käynyt kaupan kautta, kun tuli kotiin.


Lauantaina olimme koko perhe Gatorade Centerissä, jossa oli ohjelmaa lapsille. Luistelemaankin olisi päässyt, mutta me ei vielä olla oltu pojan kanssa luistelemassa eikä luistimiakaan olla vielä hommattu. Ajateltiin, että se olis sitten ensi talvena.

Tämä oli Osuuspankin järjestämä ilmaistapahtuma kaikille. Kiertelimme siellä olevalla lasten kirpputorilla, mutta tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan. Aikaisemmin olisi ollut jokin sirkusesityskin, mutta me ollaan vähän aamu-unisia. Osa sirkushahmoista oli kuitenkin käytävillä tavattavissa. Ihmettelimme pitkää miestä ja uskaltautui taapero (hieman arastellen) hipon luokse antamaan halinkin.


Pois lähtiessä vielä ilmapallo käteen. Kävimme ihmettelemässä läheistä junarataa pienen junafanin iloksi. Jatkoimme matkaa isoon lelukauppaan Toys R Us:iin. Siellä on vaikka mitä kivaa. Lapset olisivat saaneet etsiä myymälästä Pokemoneja ja osallistua kilpailuun. Me rakennettiin taaperon kanssa Batman auto. Sitä vastaan sai kassalta hienon diplomin.

Cars 2 -fanille ostimme tarjouksessa olevan pienen Salama-auton ja avaimenperän. Sitten kävimme vähän herkuttelemassa ja söimme isännän kanssa katkarapuvoileivät cafe latten kanssa. Taapero sai valita omat herkkunsa ja oli tyytyväinen. Sitten vielä ruokakaupan kautta kotiin.


Sunnuntaina nukuimme pitkään. Taapero ja isäntä kävivät lähimetsässä pienellä retkellä. Itse sain sillä aikaa vähän siivottua ja kirjoitettua blogia. Ruoan jälkeen laitoin taaperon päiväunille. Niiden jälkeen lähdin pojan kanssa MLL:n lastentapahtumaan.

Tapahtumaan oli liput vain 2€/hlö. Heti ulkopuolella näimme tuttuja. Parilla eurolla osallistuimme ongintaan. Ostimme myös muutaman arvan. Ohjelmassa oli myös askartelua, kummitustunneli, pomppulinna ja meidän taaperon lempparina pallomeri liukumäellä.

Tapahtuman kohokohta oli Mimin ja Kukun esiintyminen. Kiinnostuneena katseli kovin, mutta oli visusti äidin sylissä. Siinä vaiheessa kun Kuku alkoi puhallella saippuakuplia nousi meidänkin lapsi ylös ja meni muiden lasten sekaan lavan eteen. Kävi kuitenkin vähän sääliksi, sillä eihän pieni taapero yllä isompien seassa saippuakupliin.

Sitten taas istui äidin sylissä katsellen esitystä. Kuku teki kierroksen salissa ja pyysi lapsia mukaan letkaan. Poju lähti letkaan mukaan vaikkei kiinni pitänytkään. Sitten vähän palloili itsekseen ja laulun loputtua tuli takaisin äidin syliin. Sama juttu, kun Mimi teki vastaavan letkan saliin. Noin 30 min. esityksen jälkeen lapset hakivat Mimiltä ja Kukulta kortit muistoksi.

Me käytiin välillä syömässä buffetin munkkeja ja askartelemassa. Sitten taapero päätti mennä taas saliin, jossa Mimi ja Kuku vielä olivat. Pienen jonotuksen jälkeen hän pääsi yhteiskuvaan ja sai Kukulta (hänen lemppari) korttiin nimmarin omistuskirjoituksella.

Muutoin viikonloppu sujui rennosti kotona ollen. Taapero oli innoissaan Mummolta saamistaan sisätöissuista. Niitä ei olisi edes haluttu ottaa pois jalasta.

Luulen, että taaperolla oli aika hupiviikonloppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos saan lukea kommenttisi jutusta!