perjantai 10. maaliskuuta 2017

Vesirokkorokote kaikille!

Lasten (ja myös aikuisten) rokottaminen nousee aina aika ajoin otsikoihin. Välillä on jotain sairauksia ilmaantunut, joiden on jo luultu tyyliin kokonaan poistuneen. Nämä ovat usein johtuneet siitä, että osa vanhemmista ei halua lapsiensa saavan kansallisessa rokotusohjelmassa olevia rokotteita. Ne ovat sitten levinneet, kun on monta rokottamatonta tekemisissä keskenään. Vaikka rokotusohjelma on kansallinen niin se on silti vapaaehtoinen.

Ehkä vesirokkobileet jäävät historiaan tämän myötä.


Tänään luin, että kansalliseen rokotusohjelmaan otetaan mukaan vesirokkorokote. Sen saavat kaikki alle 12-vuotiaat. Sosiaali-ja terveysministeriö antoi uuden asetuksen rokotuksista ja rokotuksia aletaan antamaan syyskuussa.

Rokotukset annetaan 18kk ja kuuden vuoden iässä. Täydennysrokotukset annetaan seuraavan kerran kuuden vuoden aikana. Nyt rokotusohjelman alussa kaikki 11-vuotiaat ja nuoremmat (jotka eivät ole vesirokkoa sairastaneet) saavat annoksen vesirokkorokotetta. Toinen rokote annetaan lapsen täyttäessä kuusi vuotta jos hän on nyt 5-vuotias tai nuorempi. Ensimmäisen rokotteen 6-11 -vuotiaana saaneet saavat toisen rokotteensa kun he ovat 12-vuotiaita.

Lisäksi TBE-rokotus (puutiaisaivotulehdusrokote) laajenee Paraisille, Simoon ja osalle varusmiehistä. Nämä ovat mielestäni hyviä uudistuksia. Tosin toivoisin, että TBE-rokotuksen saisi myös muut halukkaat tai ainakin sellaiset, jotka viettävät riskialueilla paljon aikaa. Mekin ollaan kesäisin mökillä saaressa, jossa varmasti on paljon punkkeja. Siihen vielä koira mukaan niin punkkien läheisyys on taattu. TBE-rokotuksen ja vesirokkorokotuksen voi toki nytkin itse hankkia omakustanteisesti.


Me ollaan otettu kaikki "pakolliset" rokotteet lapselle sitä mukaan, kun niitä neuvolassa on annettu. Syksyllä otettiin myös koko perhe influenssarokotteet. Se olikin ensimäinen kerta, kun sen itselleni otin. Pienten lasten vanhemmat saavat sen ilmaiseksi. Lapsen kohdalla vähän mietitytti tämä rokote, sillä välillä on ollut niitä narkolepsia juttuja lehdissä. Olisi kyllä todella kamalaa jos sellainen tulisi. Ne jutut silloin lehdissä taisivat koskea kyllä enemmän sikainfluenssarokotetta. Tosin kaikissa rokotuksissa on aina riskinsä.

No ainakin tällä hetkellä olen tyytyväinen sillä taaperon on ollut syksystä tähän asti terveenä (ellei jotain pieniä nuhia tms. oteta huomioon). Se on aina niin kurjaa, kun pieni lapsi sairastaa.

Mikä on teidän mielipiteenne rokotuksista? Otatteko vai ette ja miksi näin? 

Lähde: klik.
Kuvat: täältä

10 kommenttia:

  1. Me otimme syksyllä tuon vesirokkorokotteen ja hyvä että se tulee myös yleiseen ohjelmaan. Olen ehdottomasti rokotusmyönteinen, ainakin näiden vakiintuneiden ja hyvin testattujen rokotteiden osalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa annan mielelläni lapselleni nuo rokotusohjelmassa olevat rokotteet. Hienoa, kun täällä saa sellaisia ilmaiseksi ja käynyt aina niin näppärästi neuvolassa niiden saaminen.

      Juuri nuo vakiintuneet ovat myös meillä sellaisia mitkä ehdottomasti annamme lapsellemme. Sellaiset kausirokotteet aina mietityttävät paljon enemmän. Tuota influenssa rokotettakin syksyllä mietittiin vähän, mutta päädyimme sitten ottamaan sen koko perhe.

      Poista
  2. Meillä on otettu aina kaikki rokotteet, myös influenssa sekä muut vapaaehtoiset rokotteet. Olemme olleet paljon terveempiä kuin sen jälkeen, kun aloimme ottaa rokotteet. Joten mielestäni on loistavaa, että nämä vesirokkobileet ovat pian historiaa, varsinkin tuo vesirokkokaan ei aina ole ihan vaaraton. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitit varmaan, että rokotteiden ottamisen jälkeen olette olleet paljon terveempiä :)
      Meillä on ihan sama juttu. Vaikka poika aloitti dagiksessa vuosi sitten niin ei syksyn rokotuksen (influenssa) jälkeen ole ollut pahemmin kipeänä vaikka onkin paljon tekemisissä muiden lasten kanssa.

      Aikaisemmin ollut kaikenlaista flunssaa tms. ja se on aina kurjaa pienen potilaan kanssa :(

      Poista
  3. Olen pitänyt vesirokkorokotetta vähän "turhana" mutta jälkitaudeista ym. on puhuttu viime vuosina niin paljon, että aloin miettiä kannattaako sitä sittenkään sairastaa. Olin mielissäni kun kuulin, että rokote tulee rokotusohjelmaan, otetaan ehdottomasti rokotteet molemmille lapsille jos eivät ehdi sairastaa ennen syksyä. Pitääkin udella neuvolasta että tietävätkö tarkemman ajan koska rokotetta saa, kuopus täyttää vuosia elokuussa ja olisi kätevää rokottaa samalla kun mennään vuositarkastukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin toivon ettei ehdi tulla meille ennen syksyä.
      Ymmärsin, että kunnat alkavat antamaan rokotteita 1.9. alkaen.

      Poista
  4. Laittaisivat ensin rokotehaitta järjestelmän kuntoon. Korvaukset maksuun heille jotka haittoja kärsivät. Nythän laista poistui jopa haitoista ilmoittamis velvollisuus. Hyvä lykätä uusia rokotuksia tarjolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tuota en tiennytkään, että laista on poistunut haitoista ilmoittamisvelvollisuus. Onpa typerä uudistus.

      Poista
  5. Myös hepatiitti A+B -rokote kannattaa ottaa, jos vähääkään matkustaa perheen kanssa. Tämä toki omakustanteinen rokote.
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ja miehelläni on jo kauan ollut nuo rokotukset juuri sen vuoksi, että matkustellaan jonkin verran. Tosin Suomessakin välillä noita epidemioita on tullut ainakin ulkomaisista pakastemarjoista.

      Lapselle tuota yhdistelmärokotetta joskus tiedustelin, mutta silloin oli niin pieni (alle 1v). niin ei annettu. Nyt olisi tarkoitus sellainen tilata hänelle.

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!