maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen vietossa


Pääsiäinen on nyt vietetty ja maha on täynnä suklaata ja muita herkkuja. Meidän perhe vietti pääsiäisen Tammisaaren kaupungissa. Olimme Fammon ja Fafan luona herkkupöytien ääressä.

Torstaina lähdimme Turusta ajelemaan Tammisaareen. Kaupunkiin saavuttaessa tuli heti pääsiäisfiilis, sillä eri puolilla kaupunkia oli puita ja oksia koristeltu kauniisti värikkäisiin höyheniin tai tylliin. Myös mieheni vanhempien luona oli koristeltu pääsiäistä ja pihalla oli kukka-asetelmia.


Meidän pääsiäiseen kuului mm. saunomista, kävelyjä, perinteistä lammasta ja mämmiä ja paljon ihania herkkuja. Suklaamunia riitti ja taapero oli haltioissaan nannasta. Fammo oli tehnyt kauniin kakun yhdelle päivälle jälkkäriksi. Fafa puolestaan huolehti juomatarjoiluista ja iltaruoista, joita oli mm. tacot ja juustolautanen.

Taapero leikki paljon koiran kanssa. He juoksentelivat ympäri huushollia, heittelivät palloa ja vetivät kilpaa koiran pehmolelua. Leikkien ja ulkoilun sekä täyden mahan jälkeen niin taaperolle kuin vanhemmillekin maistui hyvin päiväunet. Otettiin siis oikein rennosti!


Perjantaina otimme rennosti. Kävimme joka päivä Tammisaaren ihanimmassa leikkipaikassa Leijonapuistossa leikkimässä. Muutenkin kävelimme melko paljon, sillä ulkoilutimme samalla koiraa. Taaperon iloksi menimme käymään myös rautatieasemalla ja katsoimme junan saapumista ja lähtemistä. Taisi olla hänen päivän kohokohta.

Sää oli kovin vaihteleva tänä pääsiäisenä. Välillä aurinko paistoi todella kauniisti ja lämmitti kivasti leikkipaikalla seistessä. Välillä puolestaan satoi hieman lunta. Hagenissa ja Ramsholmenissa kävellessämme näytti vielä melko harmaalta. Tarkemmin katsoessa pensaat olivat jo isoilla vihreillä silmuilla. Myös valkovuokot olivat nupuilla. Ramsholmen on upea paikka keväällä, kun se on täynnä valkovuokkoja.


Lauantaina suuntasimme koko porukka Tammisaaren torilla järjestettäville pääsiäismarkkinoille. Viime vuoden pääsiäismarkkinoista voit lukea täältä. Mitään kummempaa emme ostaneet. Ihastelin Blaan vaatteita, mutta myytävät koot olivat liian pieniä meidän taaperolle. Mukaan tarttui vähän erikoisempia jauhoja, emmejauhoja. Ostimme myös niistä tehtyjä sämpylöitä. Isäntä halusi toiselta kojulta mukaan rommiwienereitä ja vähän itämaista ruokaa paikan päällä.


Taapero pääsi ratsastamaan pari pientä kierrosta. Aika rohkea 2,5v. mun mielestä. Hän kävi myös moikkaamassa markkinoilla olevaa tipuhahmoa. Pupu taisi häntä vähän jännittää ja ei halunnut ihan viereen mennä.

Lapsille olisi ollut myös pääsiäispolku, mutta me ei nyt sitä viitsitty mennä, kun ei lapsi vielä niin sen päälle olisi ymmärtänyt. Karkkia lähti myös taaperon mukaan markkinoilta, sillä hän voitti onnenpyörästä suklaata. Sitä sitten riitti, kun pupu oli myös tuonut karkkia.


Sunnuntaina kävimme siskoni luona. Sinne kokoontui kaikki siskoni perheineen sekä äitini. Lisäksi pari serkkuani tuli moikkaamaan. Oli kiva nähdä kaikkia ja mukava, kun oli pojun serkkuja ja pikkuserkkuja koolla.


Tänään tultiin takaisin kotiin. Se olisi sitten taas paluu arkeen.
Mukavaa alkanutta viikkoa!


2 kommenttia:

  1. Tuttuja maisemia! Asuttiin miehen työn vuoksi vajaa vuosi Tammisaaressa, ennenkun muutettiin takaisin tänne Itä-Suomeen :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!