torstai 25. toukokuuta 2017

Perhe matkustaa Baltiassa: Keskiaikainen Kuldiga


Aamulla automme oli startannut aamupalan jälkeen kohti kylpyläkaupunki Jurmalaa. Siellä ihastuimme monien kilometrien pituiseen rantaan ja pitsihuviloihin. Olimme kuitenkin nähneet paikan päivässä (kun rannalle emme jaksaneet jäädä) joten suuntasimme vielä illaksi Kuldigaan.

Jos Jurmala on Latvian Riviera niin Kuldiga on Latvian Venetsia. Kuldigan vanha kaupunki on Latvian parhaiten säilyneitä keskiaikaisia kaupunkeja.

Kuldigaan meitä houkutteli tieto Euroopan leveimmästä vesiputouksesta. Leveyttä on 249 metriä. Ventas Rumba -vesiputous olikin tosi kaunis. Korkeimmasta vesiputouksesta se on kylläkin kaukana, sillä tällä on korkeutta vain parisen metriä.

Ennen vesiputouksen lähellä olevaa siltaa alueelta löytyi parkkipaikka-alueita ja leirintäaluetta. Saimme automme sinne ja kävelimme kohti vesiputousta.

Riiasta Kuldigaan on matkaa 155 kilometriä. Kuldiga sijaitsee Venta-joen laaksossa. Kuldiga kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Alueen luonto on todella kaunista ja pieni kaupunkikin on aivan ihastuttava. Siellä tuntee astuneensa ajassa taakse päin. Kuldiga on toiminut jo tuhat vuotta sitten muinaisten kuurinmaalaisten kauppakeskuksena.

 

Ennen kaupungilla kävelyä kävimme kahvilla ihastuttavassa kahvilassa (Cafe Tills). Kahvila on melkein heti sillan jälkeen oikealla. Samalla saimme ruokittua vauvaa ja vaihdettua vessassa vaipat. Meillä oli pääosin omia Pilttejä mukana alkumatkasta Baltiassa, sillä niistä lapsi piti ja oli tottunut niihin. Hipp-merkkiä löytyi melko hyvin Baltian ruokakaupoista.

 Vauvan maitoja taas oli vaikeampi löytää Baltiassa (ainakaan meillä käytettyä Tuutia), sillä hän oli vain osittain imetyksellä. Jauhemaitoja löytyi kyllä hyvin. Ostettiin kerralla enemmän, kun jossain nähtiin Tuutia. Baltian maissa on vauvojen purkkiruoat vähän hintavampia kuin Suomessa.

Jostain saimme kartan, jossa oli suositus kävelyreitistä. Sen varrella olisi kaikki päänähtävyydet.
Sitten lähdimme ihailemaan 1600 - 1800-luvuilla rakennettuja taloja illan iloksi. Alueella on paljon vanhoja puurakennuksia.


Vesiputouksen lähellä oleva vanha tiilisilta on rakennettu vuonna 1874. Se on Euroopan pisin tiilisilta (500 jalkaa pitkä ja 26 jalkaa leveä).


Me käveltiin ja ihasteltiin kaupunkia iltapäivällä/illalla. Paikka oli silloin ainakin kovin hiljainen ja rauhallinen. Kannattaa ottaa huomioon, että kahvilat ja kaupat sulkevat melko aikaisin. Me ei nyt ehditty kuin tuossa yhdessä kahvilassa käymään.

Alueelta löytyy monenlaisia ihania vanhoja taloja. Osa on hyvässä kunnossa ja osa näytti melko huonokuntoisilta. Kaikkia oli silti mukava ihastella. Tässä joitakin kuvia alueen rakennuksista.


Kuldigaa kutsutaan ainakin siksi Latvian Venetsiaksi, että siellä kulkee Aleksupite-joki monien rakennusten seinien vierestä.

Katutaidetta rännistä.


Kuldigan Raatihuone oli näyttävä rakennus.

Kuldigassa oli ilo kävellä ja ihastella paikkoja. Yhdessä illassa ehdimme kuitenkin näkemään melko hyvin itse vanhan kaupungin. Siellä on pieni kiva kävelykatu. Lähialueella olisi varmasti lisää tekemistä ja näkemistä. Ainakin Riezupen luonnonpuisto ja Riezupe-joen hiekkaluolat jäivät näkemättä. Se on Latvian suurin maanalainen luolalabyrintti. 

Kuldiga on kyllä näkemisen ja kokemisen arvoinen pieni kaupunki.
Oletko sinä käynyt Kuldigassa? Onko sinulla hyviä vinkkejä sinne menevälle?


Matkallamme pysähdyimme seuraavissa kaupungeissa/kylissä:

Viro: Tallinna-Rapla-Pärnu,
Latvia: Riika-Jurmala-Kuldiga-Liepaja,
Lietttua: Klaipeda-Kuurinkynnäs (niemimaa)-Kaunas-Trakai-Vilna.
Takaisin menomatkalla pysähdyimme lisäksi Latviassa Siguldassa ja Viron puolella Pärnussa ja Tallinnassa, josta matka jatkui takaisin koti Turkuun Helsingin kautta.

Pysyt paremmin mukana matkassa, kun seuraat blogia facebookissa!

Olisi kiva kuulla myös jos sinulla on kivoja vinkkejä Baltiaan!


Perhe matkustaa Baltiassa -sarjan aiemmat postaukset:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!