keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Perhe matkustaa Baltiassa: Riika


Sarjassamme Perhe matkustaa Baltiassa saavumme Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Tallinnasta on helppo ajaa Riikaan Via Balticaa pitkin. Matkaa Tallinnasta Riikaan tulee juuri vähän yli 300km. Via Baltica on vain aika pieni ja hidas tie. Autolla reissu kestää noin neljä tuntia.

Riiassa on ihastuttava vanhakaupunki. Riika on väkiluvultaan Baltian maiden suurin kaupunki. Siellä asuu noin 695 000 asukasta. Riikalla ja Latvialla on pitkä ja monimuotoinen historia. Riika on on ollut mm. osa Puolaa, Ruotsia ja Venäjää sekä ollut Saksan miehittämänä. Hieman alle puolet riikalaisista on kansalaisuudeltaan latvialaisia. Melkein 40% on venäläisiä ja muutama prosentti löytyy valko-venäläisiä, ukrainalaisia, puolalaisia.

Me otettiin hotellihuone hieman keskustan ulkopuolelta, sillä emme halunneet ajaa keskustassa (jostain luettiin, että ei niin helppoa, mutta joululomallamme autolla kaikki meni kyllä hyvin navigaattorin kanssa). Myös parkkipaikkoja löytyy paremmin aina keskustojen ulkopuolelta. Suuremmilla hotelleilla tosin on monesti omat parkkihallinsa. Auton kanssa liikkuessa kannattaa miettiä myös paikoitusta. Meidän Baltian matkallamme melkein joka paikassa hotelllin asukkaille oli ilmainen pysäköintipaikka.

Joulumatkallamme Riikaan majoituimme taas vähän lähemmäs keskustaa. Silloin hotellimme vieressä oli aidattu hiekkakenttä ja 24h vartioitu parkkipaikka. Vuorokausi maksu ei ollut montaa euroa.




Hotellilta menimme bussilla lähemmäs keskustaa. Pääasiassa kävelimme ja katselimme  eripuolilla vanhaa kaupunkia. Myös taksilla matkustaminen on edullista.

Mustapäiden talo on yksi Riian päänähtävyyksistä. Sen edessä olevalla aukiolla on kesäisin paljon katuartisteja. Rakennus on itseasiassa melko uusi, sillä se rakennettiin uudelleen 1990-luvulla. Alkuperäinen rakennus rakennettiin 1300-luvulla ja sitä välillä uudistettiin. Toisessa maailman sodassa rakennus kärsi pahasti pommituksissa 28.6.1941. Neuvostomiehittäjät purkivat rakennuksen kokonaan vuonna 1948.

Itse ihailen miten Baltiassa ja keski-Euroopassa on rakennettu kokonaan uusia rakennuksia, katuja, kortteleita ja toisinaan myös kokonaan "vanhoja kaupunkeja". Täällä Turussa on tunnetusti Turun tauti, joka on tuhonnut monet näyttävät ja hienot rakennukset. Meillä ei ole edes tarvittu pommittajia. Voi kunpa joku täälläkin haluaisi rakentaa uudelleen vanhoja näyttäviä rakennuksia.


Riikan historiallinen keskusta on Unescon maailman perintökohde. Kaupungissa on erittäin paljon upeita jugend rakennuksia, jotka ovat vertaansa vailla maailmassa. Riikan vanhakaupunki on juuri se missä turistit eniten liikkuvat. Siellä on paljon kauniita rakennuksia, puistoja, putiikkeja ja toinen toistaan ihanampia kahviloita ja ravintoloita. Hintataso on myös edullinen verrattuna Suomen hintoihin. Hotellihuoneitakin löytyy mukavaan hintaan.

Aivan aukion vieressä on suuri, 42 metriä korkea Vapauden muistomerkki. Se on pystytetty Latvian vapaussodassa (1918-192) kaatuneiden kunniaksi.

Vapauden muistomerkki.



Vanhassa kaupungissa on toinen toistaan hienompia rakennuksia. Katukivetyksen sijaan kannattaa katsella ylös päin. Useasta talosta löytyy myös Vapaamuurareiden tunnus.


Yksi Riian tunnetuimmista taloista on kissatalo. Sen katolla on kaksi kissaa, joilla on häntä ylhäällä. Tarinan mukaan rikas kauppias rakennutti ne katollensa ja asensi ne pyllistämään kohti vastapäistä taloa, kun häntä ei hyväksytty mukaan vastapäisessä talossa sijaitsevaan Suureen kiltaan.

Kauppias voitti riidan ja hän pääsi mukaan kiltaan. Kissat pyllistävät nyt toiseen suuntaan.
Huomaa kissa katolla.
Riiassa on paljon mielenkiintoisia museoita. Lapsiperheitä saattaa kiinnostaa Palomiesmuseo. Suklaan ystävien kannattaa käydä Chocolate Roomiin.


Illalla kävimme vanhassa kaupungissa sijaitsevassa ravintolassa syömässä. Ravintola oli Restaurant Niklavs. Se oli ymmärtääkseni jotenkin yhteydessä neljän tähden hotelli Radi un Draugiin. Sieltä saa tilattua myös perinteisiä latvialaisia ruokia.

Vauvalle meillä oli omatkin soseet mukana, mutta päätimme tilata hänellekin annoksen, kun tarjoili sanoi, että tekevät kyllä hänellekin ruokaa. Kyselivät vielä mitä olisi toiveena. Lapsenkin annos oli laitettu oikein kauniisti esille. Muutoinkin ruoka oli hyvää.

Kierrellessämme vanhassa kaupungissa kävimme päivällä mm. pienessä idyllisessä kahvilassa, joka kuitenkin näytti olevan aika suosittu. Leipomon nimi oli Rigensis. Siellä oli paljon erilaisia herkullisen näköisiä leivoksia ihan parilla eurolla. Myös erilaisia leipiä oli paljon. Kannattaa mennä ihan kahvilan perällä istumaan, joka huokuu vanhaa tunnelmaa. Jopa vessa oli niin kauniiksi laitettu.

Latviasta löytyy Lido-niminen ravintolaketju, jolla on niin ravintoloita kuin kahviloita. Ravintoloissa ruoka valitaan linjastolta omalle lautaselle buffet tyyliin. Ruoka on edullista ja vaihtoehtoja on paljon. Alle kymmenellä eurolla söin täyttävän annoksen, jossa oli myös mukana yksi siideri.



Keskustassa sijaitsee myös kuuluisat zeppeliinihallit. Niissä on nykyään myynnissä erilaisia tuotteita eli ne toimivat kauppahalleina. Eri halleissa on myynnissä erilaisia tuotteita esim. yhdessä myydään lihatuotteita. Kannattaa käydä kurkkaamassa kaikki läpi. Paikalliset näyttivät käyvän tuolla paljon tekemässä ainakin ruokaostoksia. Turistejakin toki näkyy paljon. Täältä saa ostettua niitä tuliaisia esim. mausteita. Itse ostin hunajaa, jota ihana mummo meille ensin maistatteli. Me tykätään kuivatuista hedelmistä ja pähkinöistä. Niitä sai kivaan hintaan ja ostimmekin noin kymmenellä eurolla paljon mm. kuivattuja mansikoita ja pähkinöitä.

Hallien ulkopuolella on myös paljon pieniä kojuja, joista löytyy paljon erilaista vaatetta, kenkää, laukkua ja muuta tavaraa.

Keskustasta löytyy myös kauppakeskus, jossa on mm. Stockmann. Keskustan ulkopuolelta löytyy paljon erilaisia suuria kauppakeskuksia.


Riian kaupunki kehittyy koko ajan. Vuonna 2014 sinne valmistui moderni kansalliskirjasto Valon
linna, joka sijaitsee väinäjoen rannalla.


Riika on myös ihanan vihreä kaupunki. Kesäpäivänä kannattaa mennä istumaan johonkin kivaan puistoon ja katsella elämää ympärillä. Me ei vielä niin kaivattu leikkipaikkoja, kun lapsi ei tuolloin 2015 vielä osannut kävellä. Puistot kävivät hyvin pienestä verryttelystä rattaissa istumiseen vauvalle.

Riian päänähtävyydet ja vanhaa kaupunkia ehtii kyllä vuorokaudessakin aika kivasti kiertelemään. Toki pari päivää on aina kivempi.

Seuraavalla kerralla haluaisin vielä käydä katsomassa hieman keskustan ulkopuolella olevan ulkoilmamuseon. Siellä on yli sata vanhaa rakennusta eri puolilta Latviaa. Riian eläintarhakin voisi lapsiperheelle olla kiva.

Riika on Pikku-Pariisi ja rakastavaisten kaupunki.
Laitan vielä myöhemmin erilliseen postaukseen ihanista Riian puistoista kuvia. Niissä on myös paljon tekemistä.


Oletteko te käyneet Riiassa? Onko teillä jotain kivoja paikkoja vinkata?

1 kommentti:

  1. Me ollaan juuri tällä viikolla menossa Riikaan, kiva lueskella ja katella vähän kuvia etukäteen :)

    VastaaPoista

Ihanaa jos saan lukea kommenttisi jutusta!