torstai 24. toukokuuta 2018

Viikonlopun puuhia



Me oltiin viime viikonloppu ihan vain kotosalla kaupungissa. Ei olla vielä ehditty mökille vaikka upeita ilmoja onkin ollut. Ollaan nyt nautittu kaupungin tarjonnasta. Turussa on kyllä varmaan joka viikonlopulle monenlaista puuhaa lapsiperheille.

Aloitettiin perjantai rennosti ja suuntasimme pojan kanssa dagiksesta Hesburgeriin. Siellä nautittiin ruokaa ja poika leikki Hesen leikkipaikalla. Rento aloitus viikonlopulle. Sitten pyöräiltiin kotiin leikkimään ja odotettiin pappaa kotiin viikonlopun viettoon.

Lauantaina nautittiin aamupalaa rennosti. Mä vähän siivoilin ja katselin samalla vaatteita tulevaa matkaa varten. Mun ohjelmassa oli Prinssi Harryn ja Meghanin häät. Mies lähti pojan kanssa kaupungille katselemaan. Heidän piti mennä katsomaan Diesel-Jussia. Heidän lähtiessään tajusin, että se Portsan katumarkkina tapahtuma onkin vasta seuraavana päivänä. Voi ei. No he menivät katsomaan silti junia, kun ilmoitin, että väärä päivä kyseessä. Siellä oli kuitenkin Raunistula päivät ja Diesel-Jussi kulki. Meidän poika on siis suuri junafani. Diesel-Jussi on vanha veturi. Kiisseli-Jussi pojan sanojen mukaan.

Mä katselin häitä ja samalla siivoilin.


Sunnuntaina pyöräiltiin koko perhe keskustaan. Ohjelmassa oli leffaa ja Portsan Katumarkkinat. Katsoimme Maija Mehiläisen. Pojan arvostelu oli leffan lopuksi: vähän kylsä (tylsä), vähän pelottava.

Nautittiin jäätelöt ja mentiin Diesel-Jussilla ajelulle. Tänään se oli ihan ilmainen. Poika tykkäsi kovin. Lopuksi vielä leikittiin vähän aikaa leikkipuistossa ennen kotiin suuntaamista.
Poika nukahti pyöräkärryihin. Se on kyllä hyvä nukuttaja. Annoimme hänen jatkaa siinä päikkäreitään ja me aloitettiin kotona grillaaminen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!