sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Burgas Bulgaria


Kirjoitinkin jo hieman yleisesti meidän perheen Bulgarian matkasta. Ajattelin kirjoittaa jokaisesta kohteesta vielä erikseen hieman enemmän. Aloitan siis Burgaksesta, johon lentomme saapui. Bulgaria on kivan matkan päässä. Lennot kestävät vain kolme tuntia ja siellä on sama kellonaika kuin Suomessakin.

Lentomme lähti neljän maissa päivällä Helsinki-Vantaalta. Olimme siis illalla perillä. Burgasissa on vähän alle 200 000 asukasta ja se sijaitsee Mustan meren rannalla.
Burgasin lentokentältä ajelimme taksilla hotellillemme kaupunkiin. Taksilla matkustaminen on edullista, mutta kannattaa olla tarkka ettei joudu huijatuksi. Meillä oli varattuna kuljetus hotellin kautta ja mies odotti kentällä meitä nimikyltti kädessä.

Tutustuimme huoneeseemme ja päätimme syödä hotellin omassa ravintolassa. Se osoittautuikin erittäin viihtyisäksi paikaksi ja ruoka oli hyvää. Poikakin söi hyvin, kunnes oli väsynyt ja halusi alkaa nukkua ravintolassa (lieneekö matkailu rasittanut vai tekikö illan pimeys tehtävänsä). Hän sai laittaa päänsä mukavan pitkän penkin päädyssä olevalle tyynylle ja jalat äidin syliin. Me vanhemmat nautimme rauhassa ruokamme loppuun. Rentoa! Hyvä alku lomalle siis!



Samassa ruokatilassa oli myös pienimuotoinen (mutta riittävä) buffetaamiainen. Aamupalan jälkeen kävimme laittamassa uikkarit ja aurinkorasvaa ja suuntasimme rannalle.

Näköalat ovat kauniit. Burgaksessa on pitkä hiekkaranta. Bulgarian matkailusesonki alkoi vasta meidän matkamme jälkeen (olimme siis toukokuun lopussa). Ilmat olivat kuitenkin jo varsin lämpimät, ymmärtääkseni oli normaalia lämpimämpää. Turistit eivät siis olleet vielä ehtineet rannoille (toki siellä jo auringonottajia ja uijia oli). Rantaan huuhtoutuneita simpukoita löytyi vaikka kuinka paljon ja oli varaa valita kauneimmat. Kävelimme rantahiekkaa pitkin pojan kanssa ja keräsimme simpukoita. Pojan crocseista tulikin oivat kantokorit niille. 

Lämmössä tulee jano, joten suuntasimme yhteen rantaravintolaan. Otimme myös samalla pientä lounasta. Tilaaminen oli hieman hankalaa sillä tarjoilija ei näyttänyt oikein osaavan englantia. Bulgariassa ei yleisestikään osata kovin hyvin englantia. Venäjällä taas pärjäisi hyvin. Menut kyllä usein löytyi näissä turistipaikoissa myös englanniksi (ei kuitenkaan aina).

Rantabaareja laitettiin kovin kuntoon alkavaa sesonkia varten. Osa rantavarjoistakin oli jo pystytetty.

Ihanimpia juttuja Burgasissa on meripuisto (Sea Garden). Se on iso puisto, joka on siis meren rannan vieressä. Näkymät merelle ovat todella kauniit. Puistosta löytyy kivoja oleskelupaikkoja, kaunista taidetta ja leikkipaikkoja. Testattiin myös jumppalaitteita.

Jäätelöäkin piti ostaa, kun poika halusi. Ja aika kuumakin oli. Bulgariassa jäätelökioskeillä jätskit punnitaan. Niissä on siis kilohinta (tai usein 100g hinta ilmoitettu). Kallista se ei ole ja on muutenkin hyviä jäätelöitä.

Kävelimme pitkin puistoa ja katuja. Meillä oli pojalle matkarattaat mukana. Ne olivat oiva valinta, sillä niissä hän usein nukkui päikkärit. Me vanhemmat saimme sillä aikaa rauhassa katsella kaupungilla. Pysähdyimme aukion reunalla olevalle terassille nauttimaan varjoon juomaa. Löysin itselleni pari kivaa vaatetta, jotka ovat tehty Bulgariassa.

Sea Gardenista kuvia.

Näkemäni mukaan sanoisin, että Bulgaria on lapsiystävällinen maa. Puistoissa on lapsille leikkipaikkoja kuten myös eri puolilla kaupunkia. Lisäksi erilaisia pieniä "huvipuistolaitteita" löytyy.

Suuntasimme rautatieasemalle katsomaan junia. Meillä kun on suuri junafani. Sitten kävelimme takaisin kohti hotellia. Olikin jo illallisen aika. Herkuteltiin kunnolla, kun on niin edullista.

Sitten taas aamupalalle ja käveltiin lähialueilla. Kävimme kauppahallissa (tai katetulla torilla). Siellä oli vihanneksia, hedelmiä, kaloja, kukkasia ja erilaisia kuivattuja hedelmiä sekä pähkinöitä. Ostimme ison pussin saksanpähkinöitä ja se ei paljoa maksanut. Hallin ulkopuolella meitä käveli vastaan yksi karkulainen, taskurapu. Oli varmasti päättänyt, että vielä ei ole hänen aikansa päätyä pataan.

 Kävimme myös läheisessä puistossa leikkimässä ja jumppailemassa. Puolilta päivin olikin sitten hotellihuoneen luovutus ja tilasimme taksin seuraavaan kohteeseen, jossa seuraamme liittyi appivanhempani, heidän hyvät ystävät ja ystävä perheemme.


Burgasissa on pitkät kävelykadut. Niiden varsilla on erilaisia pieniä liikkeitä ja ruokapaikkoja. Näytti todella siistiltä ja kauniilta.


Jotta teillä ei tulisi väärää kuvaa Bulgariasta/Burgasista vain kauniiden kuvien perusteella niin laitoin tuohon myös kuvan hieman sivummasta kaupunkia. Suomalaisiin taloihin verrattuna monet asuin talot ovat hyvin huonossa kunnossa (ainakin ulkopuolelta katsottuna). Myös lastenrattailla oli vaikea paikoin kulkea, kun jalkakäytävät olivat niin kuoppaiset. Meidän hotelli sijaitsi hieman sivummalla, joten nähtiin vähän enemmän kuin vain ihan keskikaupunki. Meren rannalla ja ihan keskustassa oli panostettu enemmän talojen ulkonäköön ja jalkakäytävien kuntoon. Bulgaria on kuitenkin vielä aika köyhä maa.

Suomalaisittain siellä eleleekin hyvin. Ruoka ja asuminen on edullista. Bulgarian levan voi jakaa kahdella niin saa eurosumman. On siis helppo ymmärtää rahan arvo siellä.



Kuvia meidän hotellin ravintolasta ja huoneesta.

6 kommenttia:

  1. On kyllä kaikin puolin niin kaunista. :) Ihana on lukea muiden matkajuttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kyllä paljon kauniita paikkoja, varsinkin juuri tuolla rannan alueella.
      Toki juuri niitä kauniita juttuja tulee useimmiten kuvattua, mutta oli siellä sivummalla heti kurjemman näköistä. Siksi piti laittaa juttuunkin tuo yksi kuva, joka tuli sieltä sivummalta otettua.

      Itsekin tykkään lukea muiden matkajuttuja. Niistä saa kivoja vinkkejä ja pääsee "mukaan matkalle", kun itse ei kaikkialle ehdi/pääse.

      Poista
  2. Tervehdys! Kiva lukea kokemuksistanne täällä Burgasissa! Burgas on minunkin mielestäni kiva lapsiperheiden kohde, rauhallinen ja siisti. Minua jäi kiinnostamaan, mikä oli tuo hotelli jossa majoituitte?

    VastaaPoista
  3. Hotelli oli Hotel Chiplakoff. Kolmen tähden hotelli. Se sijaitsi hieman syrjemmässä, mutta kuitenkin meille sopivan kävelymatkan päässä keskustasta/rannasta. Me tykättiin hotellin ravintolasta niin ulkonäöllisesti kuin ruoistakin. Itse hotelli oli ihan ok. Taisi olla aika edullinenkin ja perussiisti huone ilmastoinnilla. Suihku tosin oli pienessä vessassa. Ja hissiä ei ole, kun on pieni hotelli. Voisin hyvin mennä uudestaankin eli ei pahaa sanottavaa :)

    VastaaPoista
  4. En tiennyt että Bulgariassa semmosia paikkoja :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bulgariassa on todella kauniita paikkoja. Niin kaupungeissa kuin maaseudullakin.

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!