keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Lapsiystävällinen hotelli: Sol Nessebar Mare Bulgariassa


Pari viimeisintä postausta ovat liittyneet meidän perheen matkaan Bulgariaan. Sama rata jatkuu, sillä halusin jakaa teidän kanssanne muutamia kuvia hotellistamme. Mieheni ja appiukko löysivät tämän paikan netin kautta ja vaikutti heidän kuvauksissaan hyvältä. Halusimme jotain joka sopii hyvin lapsiperheille.

Täytyy sanoa, että hotellialue yllätti minut erittäin positiivisesti. Meidän hotellimme oli Sol Nessebar Mare. Se kuuluu Sol Nessebar Resorttiin (eli hotellikompleksi), joka käsittää kolme hotellia. Ne ovat yksi yhtenäinen rakennus, joihin jokaiseen on oma sisäänkäyntinsä. Neljän tähden hotellli Sol Nessebar Maren lisäksi Resorttiin kuului Sol Nessebar Bay ja viiden tähden Sol Nessebar Palace (keskimmäinen näistä, joka on viiden tähden hotelli).

Meidän hotellimme oli neljän tähden all inclusive -hotelli. Resortin jokaisella hotellilla oli omat ruokapaikkansa, joissa tuli syödä (aamupala, päivällinen, illallinen) ja jokaisella oli omat allasalueensa hotellin piha-alueella. Muutoin hotellien palvelut, ohjelma, ja ulkobaarit olivat kaikkien käytössä. Lisäksi yhteiskäytössä olivat sisäallas, vesiliukumäet ja lastenallas.

Alue oli iso ja tuntuu, että vasta viikon jälkeen oli löytänyt kaikki baarit ja paikat. Tosin yökerhossa ei tullut käytyä (eikä edes harmita). Sen sijaan olisi ollut mukavaa jos olisi ehtinyt enemmän osallistua ohjatuille tunneille. Tarjolla oli ainakin erilaista liikuntaa, pelejä ja jousiammuntaa.


Sol Nessebar Resorttissa on ulkouima-altaita niin aikuisille kuin lapsillekin. Lisäksi oli yksi sisäuima-allas. Alueella on myös oma vesihuvipuisto, aquapark. Se käsitti kuusi erilaista vesiliukumäkeä. Ne kaikki kuuluivat rannekkeeseen. Täällä siis sai hotelliin saapuessaan käteen rannekkeen, kuten monissa all inclusive hotelleissa on tapana. Myös maksullinen spa-osasto löytyy. Hoidot olivat mielestäni melko kalliita paikalliseen hintatasoon nähdän.


Alue on meren rannalla. Se on kuitenkin pienen jyrkänteen päällä. Hotellin alueelta ei tarvitse lähteä pois kun haluaa mereen uimaan tai hiekkarannalle leikkimään. Yksi vaihtoehto on rappuset alas rannalle tai pieni alamäki kävellen, jossa on toinen hiekkaranta. Sinne on myös mahdollista mennä vesiliukumäkeä pitkin (ei ollut vielä avattu kun me olimme paikalla). Päässä odottaa jäätelökioski.

'Tällä rannalla on myös leikkipaikkoja lapsille ja ilmaisia aurinkotuoleja hotellin asiakkaille (hiekkarantaa hieman ylempänä). Rannalta on myös mahdollista lähteä veneellä Unescon maailmanperintökohde Nessebariin.

Rappusten päästä löytyvä hiekkaranta on pidempi, mutta kapeampi. Siellä ei ainakaan vielä ollut mitään palveluita. Rantaa kyllä kunnostettiin kovin ja siitäkin varmasti tulee viihtyisä hiekkaranta.


Nälkää tai janoa all inclusivessa ei ainakaan tarvitse nähdä. Kolme lämmintä ateriaa päivässä, jolloin pitkät tarjoilupöydät notkuivat erilaisia vaihtoehtoja. Välillä oli erilaisia teemailtoja kuten bulgarialainen ruoka. Lapsista oli mukava, kun ruokalan ovella oleva työntekijä huomioi heidät läpyllä.

Hotellin ravintolan lisäksi alueella on saksalaistyylinen baari Der Biergarten, josta saa mm. bratwursteja, pretzeleitä ja olutta. Oiva paikka ainakin jalkapallon katsomiselle. Ulkona on muutama paikka, josta saa hakea virvokkeita. Drinkit tosin tulivat suoraan koneesta ja eivät ihan parhaita mahdollisia olleet. Olutta, paikallisia viinejä ja limsoja sai itse ottaa automaatista. Hotellin aulabaarista sai myös kuohuviiniä ja joitain muita juomia mitä muualta ei saanut.

Hintaan kuului yksi käynti viikossa hotellin italialaisessa ravintolassa. Sesonkina alueella on myös mm. sushi- ja tapas -baarit. Alueella oli helppo mennä ja kulkea, kun rahaa ei tarvinnut kantaa mukanaan. Hotellin vieraat saavat käteensä rannekkeen, josta näkyy, että on hotellin asiakas.

Ulkoterassilla oli tarjolla myös erilaisia makeita leivoinnaisia, tuoreita munkkeja sekä jäätelöä. Lapset olivat innoisaan jäätelöstä. Iltapäivällä aulabaarissa oli keksejä ja illalla iltapalaa (sandwichejä). Hotellin aulabaari sulkeutui klo 23.00. Myös parvekkeilta sammui valot tuohon aikaan. Toisaalta ihan hyvä niin tuli sellainen yörauha.

Hotellin ravintoloiden isoilta terasseilta oli kiva katsella ulos. Helppo tapa myös vahtia jos lapset ovat pihalla ja itse haluaa syödä vähän kauemmin. Tosin ruokia ei saa jättää yksin terassille, sillä lokit hyökkäävät heti tilaisuuden tullen.

Alue on todella lapsiystävällinen. Hotellin edessä on lastenallas ja parin kymmenen metrin päästä löytyy toinen isompi lasten allas. Siellä on yksi alue jossa on tosi matalaa ja sitten hieman enemmän vettä. Meidän poika tykkäsi tuolla alueella leikkiä vesileikkejä. Hän ei vielä innostunut vesiliukumäistä, jotka ovat lastenaltaassa.

Enemmän hän tykkäsi uida kanssamme lämpimässä sisäuimalassa tai oikealla hiekkarannalla. Siellä oli myös mukava tehdä hiekkalinnoja ja muita hiekkaleikkejä.


Lapsille on oma lasten clubi (tai oikeastaan parikin). Neljä vuotta täyttäneet saa jättää sinne yksin hoitoon. Meidän oli vielä vähän alle, joten olin hänen kaverinaan. Mä yritin muutamaan otteeseen poikaa houkutella kerholle, mutta kääntyi aina ovella pois. Oli niin paljon muita kiinnostavia juttuja. Viimeisenä päivänä sain hänet houkuteltua kerholle. Siellä sai intiaanimaalauksia. Sitten poika leikki leikkialueella ja olikin innoissaan.

 Lapsille oli erilaista ohjelmaa, askartelua, vapaata leikkiä ja joka ilta oli minidisco ulkona (enemmänkin leikkishow). Siellä oli leikkiä ja pellejä. Viimeisenä iltana meidänkin poika uskaltautui junaleikkiin mukaan.


Poika tykkäsi usein pysähtyä pihalla olevalle kioskille ihailemaan erilaisia aurinkopatjoja. Hänet löysi usein myös pelihallista, jossa oli monenlaisia pelejä (kolikoilla toimivia). Alueella oli myös maksullisia leikkijuttuja kuten pomppulinna ja pieni cartingrata. Iltaisin altaisiin ilmestyi isoja muovipalloja, joiden sisälle voisi mennä ja yrittää kävellä veden päällä. Yhdessä altaassa oli eläinveneitä. Nämä olivat lisämaksullisia.

Lapsille löytyi leikkipaikkaa ja liukumäkeä. Lomalla on ihanan rentoa, mutta täällä oli extra mukavaa, kun pienen lapsen uskalsi antaa liikkua rennosti vapaana (toki aina mukana oltiin, mutta ei välttämättä ihan vieressä). Meillä oli vielä helpotusta, kun isovanhemmat olivat mukana ja ystäväperheessämme oli leikkikavereita.


Aikuisiltakaan ei ajanvietettä puuttunut. Tarjolla oli ainakin jumppaa, salsaa, yogaa, lentopalloa, tennistä, jousiammuntaa ja ammuntaa. Olisi ollut kiva osallistua enemmänkin, mutta aika tuli vastaan. Lisäksi joka ilta oli ulkolavalla esitys. Välillä oli perinteistä kansantanssia, taikashowta, Asian show, kabaree ja mitä milloinkin.

Etelässä on se ihana, että tulee yöksi pimeää. Ja tietysti ilmastoitu hotellihuone! Poika nukkui lomalla hyvin ja iltaisin itse ilmoitti haluavansa nukkumaan tms. Tykkäsi usein nukkua ulkona kärryissä, kun me muut katseltiin iltashowta.


Hotelli sijaitsee pienessä Ravdan kylässä. Lähialue on täynnä pieniä hotelleja ja rannan ääressä on erilaisia ravintoloita. Muuta paikat vaikuttivat aika hiljaisilta, kun pari kertaa käytiin kävelemässä. Autotien varrella on muutama pieni kioski ja kauppa. Noin kilometrin päässä on isompi tavaratalo. 

Nessebarin vanhaan kaupunkiin on pari kilometriä ja Sunny Beachin keskustaan viitisen kilometriä matkaa. Hotellin läheisyydestä kulkee bussit ja taksit lähtevät hotellilta.

Onko sulla suositella jotain hyviä, lapsiystävällisiä hotelleja maailmalta?







2 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin ihanalta, että voisin hyvinkin lähteä tuonne oman lapseni kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli tosi kiva paikka. Tietysti aina aurinkoinen ja hyvä sää tekevät oman osuutensa matkan fiilikseen ja meillä oli ihan hyvä tuuri tässäkin mielessä. Juuri ennen sesonkiaikaa kun oltiin.

      Joku aamu oli tosin pilvisempää ja jonain päivänä satelikin, mutta silloin voi tehdä jotain muuta kuin olla pihalla altaalla.

      Vieläkin muistelen tuota kivaa matkaa ja tekisi mieli mennä uudestaan vaikka toisaalta tykkään kovin mennä ja tutustua uusiin paikkoihin.

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!