maanantai 23. heinäkuuta 2018

Jaakonpäivillä



Täällä Pietarsaaressa alkoi eilen Jaakonpäivät, Jakobsdagar. Se aloitettiin lastenpäivällä, jossa mekin kävimme perheen kanssa katselemassa. Jaakonpäivät ovat iso tapahtuma Pietarsaaressa ja kaupungin hotellit täyttyvät matkailijoista.


Lapsille oli järjestetty monenlaista ohjelmaa. Aluksi katselimme, kun urheiluseurat esittivät tanssinäytöksiä. Nurmikolla oli myös kiva rata, josta poikamme tykkäsi kovin. Siinä pääsi tekemään kuperkeikkoja, hyppimään tasajalkaa, ryömimään jne. Osallistuimme arvontaan ja hoidimme nallea nallesairaalassa.

Kuumana päivänä nautittiin jäätelöä kioskista ja katselimme samalla esityksiä. Perheen miehet potkivat JAROn pisteellä palloa, jonka jälkeen suuntasimme puistoon aarteenetsintään. Täytyy sanoa, että olipa vaikeita kysymyksiä parisen kappaletta. Pitää varmaan lukea/katsoa taas Peppi Pitkätossua ja Bamsea. Piti googlata etsiä vastaukset pariin sillä eipä muistettu Pepin hevosen nimeä eikä Bamsen kilpikonnan. Aku Ankan tunnistin, tiesin Minionssien ja muumitalon värin. Ihan hauska tehtävä, johon monet perheet näyttivät ottavan osaa.


Sitten suuntasimme ponien luo. Se lysti olisi maksanut 3,50 ja tietenkään meillä ei käteistä pahemmin ollut mukana. Ilmoituksesta, kun ei mainittu onko maksullista vai ilmaista ohjelmaa. Ja yleensä se pankkikortti on jokapaikassa vaan mukana. Onneksi poika ei edes tahtonutkaan poniajelulle. Säästyttiin huudolta ja siltä pitkältä jonolta.

Sen sijaan poika halusi kaniagilityradalle. Pupuja pääsi juoksuttamaan (avustuksella) parin euron hintaan. Miehelläni oli onneksi juuri parin euron kolikko. Poika meinaan sanoi, että tätä hän on aina halunnut. Hän silitteli nätisti varoen kania samalla kun odotteli vuoroaan. Juoksutettava kani vaihtui juuri ja uusi pupunen olikin tarmoa täynnä. Ampaisi meinaan aikamoista vauhtia. Siinä ei taluttaja meinannut perässä pysyä. Hauskaa hänellä varmasti oli.


Ilma oli lämmin muttei onneksi niin hiostava ja paahteinen kuin muutoin on viime päivinä ollut (vain lauantaina oli jonkin verran sadetta ja ukkosen jyrinää illemmalla). Aurinko pysytteli osittain pilvenhattarien takana. Onneksi ei kuitenkaan satanut ja ukkostanut kuten oli ennustettu.

Varmasti tällä viikolla osalllistutaan myös muihin Jaakon päivien tapahtumiin. Appiukko on tulossa kylään loppuviikosta ja kävimme eilen varaamassa jalkapallo-otteluun (JARO-EIF) liput.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!