torstai 5. heinäkuuta 2018

Miten arkiyksinhuoltajuus on sujunut

Olen täällä blogissani kertonutkin meidän perheen viimeaikaisista asumiskuvioista (klik). Isäntä asuu Pietarsaaressa arjet töidensä vuoksi. Minä ja 3-vuotias poikamme asutaan meidän omassa kämpässämme Turussa. Tätä mun arkiyh.-elämää on nyt jatkunut nelisen kuukautta. Ajattelin vähän kirjoittaa miten se on sujunut.

Täytyy myöntää, että aika on mennyt ihan kauheaa vauhtia. Juurihan tämä järjestely alkoi (maaliskuun alussa).  Mulla oli kovin ajatuksissa, että sitten menen aina iltaisin aikaisin nukkumaan. Isännän kanssa ne kun venyvät puolille öin tv-sarjoja katsellen. Nyt ei ole tullut pahemmin tv:tä edes katsottua. Iltaisin mulla piti olla omaa aikaa, kaikessa rauhassa askartelisin, lukisin hyvää kirjaa, kirjoittaisin blogia tai vain istuisin yksin tv:n ääressä jalat ylhäällä viinilasi kädessä katsoen Strömsötä tai jotain muuta mukavaa.


No eipä ole ollut montaa iltaa etten olisi katsonut kelloa ja ajatellut, että joko se on noin paljon. Poika on valvonut nyt vähän normaalia kauemmin, kun iltaisin on valoisaa ja hän ei voi ymmärtää, että on ilta/yö. Muutoin hän kyllä nukahtaa melko hyvin, mutta edelleen olen siinä hänen sängyn vieressä istumassa ja pitämässä kädestä. Se tunti pari omaa ilta-aikaa hiljaisuudessa menee useimmiten siivoamiseen, iltarutiineihin, seuraavaan päivään valmistautumiseen tai ainakin kaikkeen muuhun kuin olin kuvitellut ehtiväni tekemään.

Muutamana iltana olen katsonut tv:stä jotain Poliisit-sarjaa tms. ajankulua iltapalan yhteydessä jonka olen nopeasti vetänyt naamaani, että ehdin myös nukkua ennen kuin herätyskello taas soi ja pitää lähteä töihin. Ehkä joskus ollut jotain juustoja ja viiniäkin herkuteltavaksi, mutta harvoin.

Näin kesäaikaan kuljen pyörällä meidän lähiöstä Turun keskustaan pojan dagikseen. Olen jättänyt sinne pyörän ja pyöräkärryn päivän ajaksi, sillä työpaikkani sijaitsee vain kahden korttelin päässä. Kesäaikaan bussitkin kulkevat harvemmin, joten jo senkin vuoksi on näppärää kulkea pyöräillen. Ja suurimpana etuna se, että saadaan nukkua ainakin puoli tuntia kauemmin.

Turun Apteekkimuseon leikkitilassa (Lasten apteekki) leikkimässä alkukeväästä.
Arkipäivät (tai siis ne illat pojan kanssa) on mennyt nopeaan. Kello on kuitenkin aina vähintään viisi, kun ollaan oltu kotona. Usein käydään kaupassa, jätskillä tai tehdään jotain muuta kivaa dagiksen jälkeen kotimatkalla. Sitten ruokailut, leikit ja iltarutiinit niin siinä se ilta onkin mennyt. Yllättävän hyvin meillä on mennyt. Toki välillä äidin pinnaa on kiristänyt kun sitä omaa aikaa ei ole esim. harrastuksille ja joutuu kuuntelemaan toisinaan koviakin uhmakohtauksia.

Itse en ole pojassa huomannut mitään muutoksia käytöksessä tms. vaikka elämäntilanteemme on ollut vähän erilainen ja pappa on paljon poissa kotoa. Toki hän aina välillä kertoo, että on ikävä pappaa ja odottaa innolla, että mentäisiin meidän "pikku kotiin". Perjantaisin hän onkin innoissaan, kun pappa tulee kotiin ja saa leikkiä hänen kanssaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät oman kommenttisi postauksesta!