sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Käsityöläismuseon joulu


Meidän perhe kävi  Turun Käsityöläismuseossa pari viikko sitten. Fiilistelimme joulua vanhan ajan tunnelmissa.

Lasten viikonloppuun oli erityistä ohjelmaa. Lapset saivat askarrella pinssejä. Lisäksi pihoilta löytyi kysymyksiä ja tietoa entisaikojen joulusta. Lisäksi sai etsiä leikkieläimiä pihapiiristä.


Eläinten jouluakin pääsi katsomaan. Sieltä löytyi karhunpesää, pöllöä, rusakkoa lumihangessa. Tallissa oli vasikoita ja olipa pieni hiirikin.

Tuvissa kerrottiin joulutavoista. Poika kuunteli innoissaan varsinkin merimiehen tuvassa. Taitaa suvussa vetää tuo meri.


Sitten pääsimme vielä askartelemaan joulukarkkeja. Tai siis ne kääreet siihen päälle. Hauskaa oli!



Lopuksi viereisen kahvilan herkkujen kautta kotiin.



keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Suolataikina



Suolataikina on helppo ja nopea valmistaa. Tarvikkeet löytyvät peruskeittiöaineksista. Se on myös ekologinen ja myrkytön. Näitä voi siis huoletta valmistaa pienten lastenkin kanssa.

Suolataikina

3dl (peruna)jauhoja
1,5dl suolaa
1,5dl vettä
1 rkl ruokaöljyä.

Jauhot ja suola sekoitetaan keskenään. Perunajauhoja käyttämällä saat puhtaan valkoisen taikinan. Muutoin perusvehnäjauhot käy hyvin. Vettä lisätään pikku hiljaa. Lopuksi lisää öljy. Vaivaa taikinaa muutama minuutti, jotta siitä tulee tasainen kiinteä massa.

Taikinan on hyvä antaa olla vähän aikaa vaikka jääkaapissa. Valmista kuin pipareita. Taikinaan voi halutessaan painaa kuvioita (esim. lasin pohja, pitsiliina, kastehelmi kynttilä, kuivatut lehdet) tai kirjoittaa jotain leimasimilla. Muista tehdä myös reiät ripustamista varten. Itse käytin reikien tekemiseen pilliä, kun sellainen kotoa löytyi. Sillä sai näppärästi pyöreitä ja tasaisia reikiä.

Kuivatus onnistuu huoneenlämmössä, mutta on hidasta. Parikin päivää voi kestää. Uunissa saa nopeammin valmiiksi kovia suolataikinateoksia. Paista 125 asteessa noin tunnin verran.


Perinteisesti tein taas joulun alla suolataikinaa ja käytin piparkakkumuotteja kuvioiden tekemiseksi. Tänä vuonna ostin uuden lumihiutaleen muoteisen piparkakkumuottisetin. Niistä tulikin aika kivoja. Metsästä raahasin maasta löytyneen vanhan oksan. Lumihiutaleet löysivät paikkansa risun oksilta. Pieni näyttävä jouluinen yksityiskohta kodissa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ripustusnauhat löytyivät kaapin kätköistä.

Taikinaa jäi vähän yli ja säilöin sen jääkaapissa. Lapsi sai seuraavana päivän vielä käyttää muovailuvahan tavoin.

Kuivuneet teokset voi maalata ja koristella oman maun mukaan. Näissä versioissani ei ole mitään lisäyksiä.


Lisää askarteluvinkkejä löydät blogin ylälaidasta kohdasta diy.
Blogia voit seurata myös Instagramissa ja facebookissa



maanantai 10. joulukuuta 2018

Kupittaan lintupuiston jouluvalot



Yksi Turun helmistä on Kupittaan puistossa sijaitseva lintulammikko. Siellä voi ihan ilmaiseksi ihastella lintuja. Lammikolla on mm.riikinkukkoja, kanoja, kukkoja, fasaaneja ja ankkoja.



Lintuja voi käydä ihastelemassa ympäri vuoden. Jouluksi lintulampi saa myös omat jouluvalot. Alue onkin kaunis. Olin meidän neljä vuotiaan kanssa joulun avajaisissa. Jouluista tunnelmaa lisäsi se, että maa oli valkea.

Valoa on saanut myös viereinen lasten liikennepuisto. Minusta on ihanaa, että kaupunki panostaa tällaisiin juttuihin joihin kaikilla on vapaa pääsy ja tuo hyvää mieltä kaiken ikäisille vauvasta vaariin. Varsinkin nyt kun lumisista talvista ei ole varmuutta täällä etelässä niin jouluvalot luovat tunnelmaa pimeyteen.

Valoisaa joulunodotusta!

Liikennepuistosta löytyy pienoismalleja. Kuvassa ylh.oik. Turun Tuomiokirkon pienoismalli kuusineen.





keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Jouluinen glögipannacotta


Jouluisen pannacottan teet helposti lisäämällä päälle glögikerroksen. Tämä on muutoin nopea tehdä, mutta jähmettyminen vie jonkin verran aikaa. Ensin hyydytetään pannacotta osa ja sen jälkeen päälle kaadetaan hyytelöityvä glögi. Toki kerrokset voi tehdä myös toisin päin.

Glögipannacotta

pannacottakerros:

4 liivatelehteä
2rkl sokeria
2 vaniljatankoa
1 tl kanelia
2tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
8dl kuohukermaa

Liivatteet laitetaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi.

Hellalla kattilassa lämmitetään kerma ja sokerit. Lisää sekaan myös halkaistut vaniljatangot (raaputa siemenet irti ja laita ne sekä tangot seokseen). Lisää mausteet. Anna kiehahtaa ja nosta pois liedeltä.

Ota vaniljatangot pois seoksesta.

Purista liivatteet käsin kuiviksi ja lisää ne sekaan. Sekoita vispilällä.

Anna jäähtyä hieman ja kaada tarjoiluastioihin. Pidä jääkaapissa hyytymässä yli kolme tuntia.
Nämä voi tehdä jo vaikka edellisenä päivänä valmiiksi. Vieraiden tullessa nostaa vain pöytään tarjolle.


glögikerros:

4 liivatelehteä
1dl vettä
2dl glögitiivistettä

Laita liivatteet kylmään veteen likomaan noin viideksi minuutiksi.

Kiehauta glögivesiseos. Lisää liivatteet ja ota kattila pois liedeltä. Anna jäähtyä hieman.
Kaada varovasti hyytyneen pannacottan päälle. Nosta jääkaappiin jähmettymään.

Koristeluun voit käyttää esim. marjoja, hedelmiä, pipareita, nonparelleja tai vaikkapa kermaa.





tiistai 4. joulukuuta 2018

Ikkunamaalaus piimällä

Tänne etelään ei ole luvattu pahemmin lunta jouluksi. Jouluisemman maiseman voit itse loihtia. Tarvitset vain piimää. Ihan tavallista kaupassa myytävää piimää. Lisäksi siveltimen tai töpöttimen tms. jolla levität piimää ikkunaan.

Nyt meillä on talvinen maisema aina kun katsoo keittiöstä ulos. Oli ulkona lunta tai ei. Lisäksi tämä on hyvä näkösuoja. Voi siis käyttää hyvin muulloinkin kuin jouluna.


Itse töpötin lumen ja muut kohdat maalasin siveltimellä. Piimä on helppo, edullinen ja ekologinen tapa tehdä ikkunamaalauksia. Se ei haise ja lähtee hyvin pesussa pois.

Ihania joulumaisemia sulle!

maanantai 3. joulukuuta 2018

Ekologinen, itse tehty DIY lumi


Itse tehty lumi perunajauhoista.

Valkea joulu ei ole nykyään mikään varma juttu, joten lunta voi tuoda vähän tupaankin. Tämä on erittäin helppo, edullinen, nopea ja ennen kaikkea ekologinen lumi. Materiaalitkin löytyy helposti omalta pihalta ja keittiön kaapeista.

Vedestä ja vehnäjauhoista keitetään hyvin ohut liisteri. Voit koristella kauniita vihreitä oksia (esim. kuusi, mänty) tai käyttää vaikka erilaisia varpuja (mustikka, puolukka). Muistathan kuitenkin jokamiehenoikeudet!

Ohut liisteri:
-1l vettä
-2rkl vehnäjauhoja

Mittaa noin litra vettä kattilaan ja sekoita sinne myös pari ruokalusikallista vehnäjauhoja. Anna kiehuja jonkin aikaa. Anna seoksen jäähtyä.

Koristelu:
-varpuja/oksia
-perunajauhoja/suolaa

Koristeluun eli lumen luomiseen tarvitset perunajauhoja. Myös suola käy hvyin. Itse olen tehnyt kumpiakin. Luulen, että sokeri tai tomusokeri olisi myös hyviä vaihtoehtoja.

Kaada perunajauhoja esim. lautaselle. Pyörittele oksaa ensin liisteriseoksessa ja nosta sitten lautaselle. Kierittele oksaa, jotta siihen tarttuu hyvin perunajauhoja. Laita kuivumaan vaikka maljakkoon.



Perunajauhoissa kieritellyt oksat antavat mielestäni aidomman lumimaisen lopputuloksen. Suolalla päällystetyt ovat enemmän kidemäisiä, jäistä lunta. Kummatkin kauniita!

Lisää askarteluvinkkejä löydät blogin ylälaidasta kohdasta diy.
Blogia voit seurata myös Instagramissa ja facebookissa

Itse tehty lumi hienosta suolasta.


sunnuntai 2. joulukuuta 2018

DIY mutakakku



Blogin joulukalenterin toisen luukun takaa löytyy tuunattu suklaamutakakku. Joskus haluaa päästä vähän vähemmällä tarjoiluissa tai ei ole aikaa tehdä itse alusta asti. Tällöin kaupan pakastealtaasta löytyy kivoja vaihtoehtoja. Tämä on kaupan valmis Maraboun mutakakku, jossa on myös suklaata. Siinä yhdistyy mieheni kaksi herkkua suklaa ja mutakakku, joten pakkohan sellainen oli ostaa, kun kaupassa näin.



Taitoin tavallisen paperin puoliksi ja leikkasin siihen kuusen kuvan (tai siis puolikkaan kuvan ja avatessa paperin näkyy kokonainen kuusi). Paperin laitoin vielä hieman jäisen mutakakun päälle ja sirotin siivilällä tomusokeria päälle. Sitten vain paperi varovasti pois päältä ettei tomusokeri leviä. Tomusokerikuusen koristelin vielä pienillä koristeilla, jotka olen ostanut leivontaliikkeestä. Hieman väriä antamaan lisäsin sivuun vielä koristeeksi pari puolukan varpua.

Jouluisen kuvion voi tehdä myös vaikka helppoon suklaakakkuun (joka valmistuu nopeasti mikrossa). Ohjeet helppoon mikrokakkuun löydät täältä (klik). Siihen on tehty samalla tekniikalla pitsiset reunat.

Herkullisia joulukuun päiviä!


lauantai 1. joulukuuta 2018

Joulutorttuna joulutähti



Tervetuloa seuraamaan Kotona ja kaupungilla -blogin joulukalenteria! Joka päivä julkaisen jonkin jouluisen jutun, askartelun tai herkun. Tänään ensimmäsestä luukusta löytyy joulutortut, joulutähdiksi tehtynä.

Tykkään tehdä erilaisia kokeiluja ruoanlaitossa ja askarteluissa. Tällä kertaa tein erilaisia joulutorttuja. Inspiraatiota sain tämän vuoden hittitortuista. Olette varmaan kuulleet ja nähneet ne kauniit lumihiutaleen muotoiset joulutortut tai maksamakkaratortut?!

Minä päätin kokeilla jouluista kukkasta, joulutähtitorttuja. Parin version jälkeen löysin sopivan mallin.


1. Leikkaa valmistainakinalevy puoliksi ja tee nelön kulmiin veitsellä viillot. Tämä siis kuten normaalissakin (tähti)joulutortussa.

2. Tee viillot vielä edellisten keskelle.

3. Käännä ensin joka toinen kulma keskelle.



4. Käännä kiemuroita sivuttain.

5. Paina kiemuroita (eli terälehtiä) kevyesti alas päin hieman kasaan.

6. Tee jäljelle jäävistä osista lehtiä leikkaamalla veitsellä kuvioita.
 Sivut saa leikata läpi niin kuvio näkyy paistumisen jälkeen paremmin.

7. Lisää haluamaasi paiston kestävää hilloa.  Mansikka ja vadelma antavat mukavan jouluisen punaisen värin.

Paista normaalisti taikinapakkauksen ohjeen mukaan. Lisää tomusokeria päälle ennen tarjoilua.
Kuten näkyy niin kuvio oli kauniimpi ennen paistamista. Torttutaikina kohoaa niin paljon uunissa.
Kukkakuvio oli kuitenkin edelleen havaittavissa. Ja maku oli edelleen se ihana perinteinen!


Instagramin puolella Kotonajakaupungilla seikkailee päivittääin Hiiri Tonttunen, joka on yön aikana tehnyt joulutaikoja.