torstai 8. elokuuta 2019

Tammisaaren vanha kaupunki



Vanhan kaupungin korkeimpana näkyy kirkon torni.

Länsi-Uudellamaalla sijaitsee kaunis pieni kaupunki Tammisaari. Me ollaan vietetty siellä paljon aikaa ja ajattelin hieman kirjoittaa Tammisaaren vanhasta kaupungista.

Ensinnäkin paikan tekee ihanaksi se, että se sijaitsee meren äärellä. Rantabulevardilla on ihana kävellä lenkkejä samalla ihaillen merta.

Toinen mikä tekee vanhasta kaupungista idyllisen on sen vanhat, pääosin puiset talot. Tammisaaren vanhan kaupungin talot ovat monet peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Osa viehätystä on myös se, että vanhassa kaupungissa ei ole suoraa ruutukaavaa. Näin myös talojen julkisivut tulevat kauniisti esille ja kaduilla on kiva seikkailla.


Tammisaari on alunperin pieni kalastajakylä. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa antoi Tammisaarelle kaupunkioikeudet vuonna 1546. Sen oli tarkoitus olla kilpaileva paikka Hansakaupunki Tallinnalle. Tammisaari ei kuitenkaan kasvanut niin paljon ja Kustaa Vaasa myönsi Helsingille kaupunkioikeudet.

Tammisaari on edelleen mukava pieni kaupunki. Kalastajia taitaa vain olla paljon vähemmän. Tai ainakaan Kalatorilla ei ole moniin aikoihin näkynyt kalan myyjiä. Sen sijaan Tammisaaren torilta löytyy usein parikin kalamyyjää.


Vanhassa kaupungissa kannattaa katsoa kadunnimiä. Sieltä löytyy monenlaisia kädentaitoihin viittaavia nimiä, kuten Hatuntekijänkatu ja Hansikkaantekijänkatu. Ne viittavaat käsitöihin, joita tehtiin juuri kyseisellä kadulla.

Kadunnimien lisäksi seiniltä löytyy laatta, jossa on jonkin eläimen kuva ja nimi ruotsiksi. Ne ovat kortteleiden nimiä. Varmaankin merellisen sijaintinsa vuoksi kortteleilla on usein kalojen nimiä.


Stallörenin puistossa on uimaranta. Siellä on mukava olla lastenkin kanssa, sillä rannalla on hiekkapohja ja vesi on matalalla. Läheisyydessä on myös ihana leikkipuisto, Lejon parken. Rannalla voi myös pelata lentopalloa ja minigolfratakin löytyy. Talvisin on avantouintia.


 Kesäisenä iltana on kiva kävellä vanhassa kaupungissa tai istahtaa johonkin rantaravintolaan seuraamaan elämän menoa ja nauttimaan auringonlaskusta. Rannalla on muutamakin ravintola aivan veden äärellä.

Erityisen mainitsemisen arvoinen on mielestäni Ravintola Knipan. Se on rakennettu veden päälle paaluille, kun se ei aikanaan saanut rakennuslupaa kaupungista. Knipan valmistui vuonna 1908.

Ravintola Knipan on paalujen päällä vedessä.

Knipan oli aluksi porvariston kesäiltojen viettopaikka. Paikka sai myöhemmin mainetta juomapaikkana ja myös kieltolain aikaan siellä on kuulemma saanut terästettyä teetä. Paikan maine kiiri ja 1923 Åbo Underrättelserissä mainittiin, että on rikos käydä Tammisaaressa käymättä Knipanilla.

Cafe Gamla Stan.

Vanhan kaupungin uumenista löytyy Cafe Gamla Stan, jossa pääsee istumaan vanhojen omenapuiden katveessa. Kesätiistaisin on mukavaa livemusiikkia klo 14, 16 ja 18. Stallöreninpuistossa on kesätiistaisin pieni iltatori.

Haluaisitko kurkata puutarhoihin? Nyt siihen on mahdollisuus.

 Vanhan kaupungin talot ovat rakennettu aivan tien viereen. Jalkakäytäviä on vain muutamassa kohtaa. Kadut ovat sen verran kapeita. Ne ovat kuitenkin kaikki kaksisuuntaisi vaikka ei aina uskoisi.

Talon vierestä jatkuu tontin ympäri korkeat puiset aidat. Alue on silti niin kaunista ja vehreää. Turistit varmasti haluaisivat kurkata sisäpihoille. Siihen olikin 2019 kesällä mahdollisuus, kun Vanhan kaupungin yhdistys järjesti ensimmäistä kertaa avoimet ovet.

Ektan pihalla on vanha porvariskoti.

Ekta-museossa on pysyvä näyttely Raaseporin historiasta. Pihalla on vanha porvariskoti, aitta ja valokuvaamo.

Museossa on myös Helene Schjerfbeckin taidenäyttely. Onhan hän tunnettu edesmennyt tammisaarelainen. Helene Schjerfbeck - kierroksia on vanhassa kaupungissa.

Vanhaan kaupunkiin tutustuu parhaiten kävellen. Parisen tuntia riittää hyvin pikaiseen vierailuun, jos olet vain ohikulkumatkalla. Suosittelen kuitenkin tutustutmaan alueeseen laajemmin.

Kävely voi jatkaa lähellä olevaan upeaan metsäpuisto Ramsholmeniin.



Voit seurata blogia Instagramissa ja Facebookissa

8 kommenttia:

  1. Niin on kesäisen kaunis paikka.kun vaan aina kaikkialle ehtisi. Suomi tarjoaa niin paljon nähtävää. Kuvasi kävisi hyvin postikorteista. Upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon! <3 Tammisaaressa on kyllä kauniita paikkoja!

      Olen ihan samaa mieltä, kunpa ehtisi kaikkialle! Tämä kesäkin on mennyt niin nopeasti.
      Paljon ollaan ehditty näkemään ja tekemään, mutta paljon on vielä jäänyt näkemättä.

      Poista
  2. Kyllä on valtavan kaunista <3

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
  3. Kävimme Tammisaaressa reilu vuosi sitten viettämässä viikonlopun ja ihastuimme ikihyviksi. Lämmin suositus siis täältäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että tykkäsitte. Varsinkin kauniilla säällä mukava kierrellä ja nauttia ulkonaolosta. Sieltä löytyy mm. kivoja rantoja, kävelyreittejä ja luontoa ihan kävelymatkan päästä keskustasta.

      Talvella tietysti aika hiljaista, mutta niin se on vähän kaikissa Suomen paikoissa.

      Poista
  4. En olekaan tainnut käydä tuolla koskaan. Todella kauniilta näyttää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, jos siellä päin liikkuu. Raaseporin alueella on muutekin paljon kauniita paikkoja mm. Fiskars ja Billnäs, Mustion linna, Raaseporin linna. Ja tietysti Hanko, kun jatkaa matkaa vielä eteen päin. Kesäaikaan on kivoja tapahtumia paljon :)

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!