torstai 19. huhtikuuta 2018

Lautanen ja lusikka pois äitiyspakkauksesta 2018



Kun vuoden 2018 äitiyspakkaus esiteltiin niin mun lempparituotteita oli ihastuttavan näköinen leijonalautanen. Mielestäni oli mukava, kun äitiyspakkauksesta löytyy lautanen ja lusikka, joita joka kotona varmasti tarvitaan.
Meitä tuo pakkaus ei koske, kun ei meille vauvaakaan ole tulossa. Mielenkiinnolla kuitenkin näitä olen seurannut. Nyt on ilmoitettu, että tuo ihanan näköinen lautanen ja lusikka jäävät pois äitiyspakkauksesta. Ne ovat hankittu vuoden 2018 äitiyspakkaukseen lisätuotteina, kun äitiysavustuksen määrää korotettiin 30 euroa. Lisätuotteet kuuluvat niille joiden laskettuaika on 1.6. tai sen jälkeen.
Muovilautasen valmistuksessa on käytetty bambujauhoa, joka ei ole EU:ssa hyväksytty muovisten kontaktimateriaalien osaksi. Toinen lusikka on asetusten mukainen ja se jää pakkaukseen. Kela ja Evira päättivät yhdessä tuotteiden poistamisesta pakkauksesta. Niiden sijalle tulee kuumemittari, joka toimitetaan jälkilähetyksenä.
Suurin osa pakkauksen tuotteista valmistetaan EU:n ulkopuolella, sillä tuottee pitää kilpailuttaa. Mielestäni harmi, sillä itse tykkäisin suosia suomalaisia tuotteita. Mutta laki on laki.
Näissä vuoden 2017 äitiyspakkauksen bodyissa on voinut olla irtoavia neppareita.

Vuoden alussa kehotettiin tarkistamaan vuoden 2017 pakkauksessa olevat kaksi bodya, joiden nepparit saattavat irrota. Kyseessä oli harmaa-valkoraidallisen bodyn ja aakkosbodyn nepparikiinnitys. Tarkistus tehdään ensimmäisen pesukerran jälkeen. Pienet osat voivat aiheuttaa lapsille tukehtumisvaaran. Jos nepparit irtoavat tulee tuote poistaa käytöstä.


Kuva (Annika Söderblom) ja lähde @Kela.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!