maanantai 13. elokuuta 2018

Sea Life


Tehtiin pojan kanssa päiväreissu Helsinkiin. Pääkohteenamme oli Sea Life, mutta samassa yhteydessä oleva Linnanmäkikin käytiin läpi.

Sea Lifessa on paljon erilaisia kaloja ja muita mereneläviä. Opastauluilla lukee kivasti tietoa kaloista. Lisäksi pitkin päivää on erilaista ohjelmaa, jossa näkee esim. eri kaloja ruokittavan. Samalla kerrotaan tietoa kaloista.


Me käytiin katsomassa meritähtien esittelyä. Poika sai mukaansa meritähtikruunun ja tarran. Tiesitkö, että meritähtien suonissa ei virtaa veri vaan merivesi? Itsekin opin aikuisena uusia juttuja Sea Lifessa.

Meritähti voi myös pudottaa "jalkojaan" jos joku nappaa siitä kiinni. Tuli ihan sisiliskot mieleen lapsuudesta.

Alla olevassa kuvassa poika katselee viiden centin kolikkoa, jonka vieressä on sitäkin pienempi meritähti. Suurin osa meritähdistä on juuri tosi pieniä. Poikaa tosin ei tuo tieto nyt kiinnostanut vaan se miten sen kolikon sieltä saisi pois.

Yhdessä huoneessa pääsi koskettamaan merisiiliä. Sillä on kovat piikit. Eipä olisi kiva astua päälle!


Myös pienet kävijät on otettu kivasti huomioon. Keskeltä näyttelyä löytyy iso hiekkalaatikko, jossa leikkiä. Vieressä on myös vähän isommille hiekan alta etsittäväksi fossiili.

Meille myös yksi työntekijä näytti rauskun purukalustoa (kuvassa alla poika koskee hampaita). Sea Lifeen oli kivasti muutamaan paikkaan rakennettu perheen pienemmille kalojen ihailupaikkoja. Meritähtiä pääsi katselemaan alhaalta päin ja oman pään sai tavallaan akvaarion keskelle. Se näytti monesta lapsesta olevan hauska.


Haiden ruokinta-aikana Sea Lifessä oli kuhinaa ja katsojia oli tosi paljon. Lippuluukulla käteen saa leiman, sillä päivän aikana voi tulla uudestaankin Sea Lifeen "samalla lipulla". Välillä voi käydä vaikka Linnanmäellä ja palata katsomaan haluamaansa näytöstä.

Lopuksi poistumme myymälän kautta ulos. Mukaan on tarttunut merirosvon varusteita. Meidän pienelle merirosvolle.

Sea Life on oikein kiva jo vaikka perheen pienimpien kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!