maanantai 25. marraskuuta 2019

Viikonloppu jouluisissa tunnelmissa



Joulu tulla jollottaa ja jouluiset tapahtumat ovat myös täällä. Ihanaa! Viikonloppuna saatiin täällä Turussa tehdä kaikkea kivaa jouluista perheen kanssa.

Kaikkiin paikkoihin ei ehdi, mutta kävimme tässä meidän lähettyvillä olevassa kukkakaupassa joulutapahtumassa. Siellä poika askarteli joulukortteja, syötiin pipareita ja glögiä ja ihailtiin kukkasia jouluisen livemusiikin soidessa taustalla. Lisäksi oli valokuvausta ja saimme kivan kuvan sähköpostiin meidän pienestä tontusta.


Jatkoimme kauppakeskus Skanssiin, jossa poika pääsi moikkaamaan joulupukkia. Ensin sanoi ettei halua, mutta reippaasti meni syliin istumaan ja juttua näytti riittävän. Vieressä oli myös kuvauspiste, jossa saimme kivan perhekuvan. Poniratsastus ei tällä kertaa poikaa kiinnostanut ja jätimme sen väliin.

Leikkipaikalla oli mukava pojan leikkiä, sillä siellä oli dagiksesta tuttu poika. Kävimme ruokakaupassa vielä ja sitten menimme kotiin valmistautumaan. Siskoni ja hänen miehensä tulivat meile syömään. Poika odotti innoissaan vieraita ja laittoi omaa leikkikahvilaansa kuntoon.

Tein tähtitorttuja ekaa kertaa tänä vuonna. Sain myös haettua varastosta joulutarvikelaatikon ja laitoin joulua kotiin.


Sunnuntaina Fammo tuli meille. Haimme hänet juna-asemalta ja suuntasimme Turun Vanhan suurtorin joulumarkkinoille. Siellä on aina joulutunnelma kohdillaan. Täälläkin käytiin joulupukkia tervehtimässä.

Toivottavasti ehdin käymään uudemmankin kerran noilla markkinoilla. Tämä joulunalusaika menee aina niin nopeasti.



Blogin löydät Facebookista ja Instagramista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!